History & analysis 3

Tulin just elämäni parhaimmalta, tai no ainaki hauskimmalta luennolta. Silmistä vuotaa vettä, mahaan sattuu vieläki ja olo on muutenkin varsin hilpeä. Kyseessä oli siis History & analysis 3 kurssi koskien videopelien historiaa, joka on tasan yhtä vanha kuin minäkin. Siis se historia.

Enhän mä paljo peleistä tiedä, mutta kyllä mä sen verran oon muksusta asti kärryillä pysyny, että ymmärsin luennon sisällön. Luennoitsija oli mainio, tosin Richard tais lyödä ennätyksen siinä kuinka nopeasti englantia voi puhua.

Ei ollu ihan perinteiset kalvosulkeiset. Koska aihe on niin tuore ja kaikki luokassa olijat on eläny tämän "historian" läpi, niin luento oli hyvin vuorovaikutteinen. Luennon jälkimmäisellä puolikkaalla pelattiin läpi "historiallisia" pelejä. Hilpeetä.

Onnistuin myös kehittämään itelleni brittiläisen aksentin, mutta eiköhän se viikonlopun aikana kulu taas pois ku juttelee ulkomaan englantia ja kanadan englantia.

Mä vaihdan kyllä jomman kumman mun 3D kursseista tähän historiaan. Pitää vaan viikonlopun aikana päättää et kumpi.

Halo 3

Pojat (luokkakaverit) puhuu siitä kaiken aikaa. Sitä mainostetaan joka paikassa. Siitä on uutisia joka paikassa. Mua alko nyppimään, joten pakkohan mun on ottaa selvää mistä tässä kaikessa on kyse. Halo 3 on mun ensikäsityksen mukaan todella iso "räiskintää ja toimintaa" -peli. Isoja tykkejä, isoja alasuojuksia, isoja hirviöitä, mutta myös isoa ja kaunista grafiikkaa. Juoni kuulostaa jokseenkin tutulta: kyborgisoturi "Master Chief" puolustaa maapalloa yhdessä ihmisten kanssa, jotta hirveät uskonnollisesti fanaattiset avaruusörkit ei tuhoais maapalloa ja jotta elämän koko galaksilta tuhoavia Halo aseita ei käytettäisi. Nice.

Sain just kutsun yläkerrasta päästä kattomaan mikä ja miten Halo 3 toimii. Pakkohan mun on mennä kattoon, onko peli yhtään parempi ku sen synopsis. Muutenkaan mun Heroes of Might and Magic pelitasolla ei oikein tehdä vaikutusta nykypelien grafiikan tuntemuksessa, mutta ajattelin ottaa rennosti. Mä oon ainut luokasta, joka elää vielä -90 luvulla. Ehkä siitä on jotain hyötyä. Ainaki mun ajattelumaailma on ihan erilainen, enkä varmasti aio ruveta ensimmäisenä piirteleen mitään tykkejä tai autoja. Millanen pelimaailma oliskaa, jos siellä työskentelis enemmän tyttöjä?

Sää osa 2

Syksy on tullu. Tänä aamuna brittitytöt tunsi ensimmäistä kertaa kylmää. Minihameet oli saanu seurakseen sukkahousut ja tytöt näytti olevan kylmissään. Mähän oon jo käyttäny toppatakkia, mutta olenkin suomesta.

Mä sain myös ensimmäisen kerran herätä ihanan lämpimässä huoneessa. Mun patteri alko toimimaan.

Täällä on kahdenlaista säätä: sadetta suhteellisen lämpimässä ilmassa tai auringonpaistetta jäätävän kylmässä ilmassa. Pick your choise.

Oon nyt liittynyt Facebookiin. Täytyy sanoa, että järjestelmä on liian nopeasti addiktoiva. En oo pelannu vielä yhtään nettipeliä (kotiläksy), koska oon vaan tuijottanu Naamakirjaa.

Koulu - game design kurssi

Mä yritän täs pikkuhiljaa toipua shokista. Vielä eilen naureskelin, että mulla on vaan 6h luentoja viikossa. Ketun kikkurat. Tänään todellisuus iski lujempaa ku leka sementtiin. Rakkaat luokkatoverini ovat selviytyneet viime vuonna niin aliarvoisesti, että tänä vuonna tasoa kiristettiin reippaasti.

Tunnin alussa mä sain totutella enkun kuullunymmärtämiseen. Puhetahti oli niin nopea ja kiihkeä ja murteellinen, että huomio ei saanu herpaantua sekunniksikaa. Zuby (opettaja) tiivisti 2h:n enemmän asiaa ku TTVO:lla koko kurssin aikana. Mun pitäis kehittää 3000 sanan pelikonsepti Zubyn vaatimusten mukaan, 2D kartta pelistä Illustratorilla ja 3D kartta pelistä jollain mulle tuntemattomalla Unready-3D ohjelmalla. Aikataulu on äärimmäisen tiukka ja tehtävä etenee vaiheittain joulukuun alkuun asti, jolloin kaiken pitäis olla valmista.

Zubyn tunnilla toinen puoli musta halus karata kiljuen ja hiuksia repien huoneesta pois. Toinen puoli taas yritti hengittää rauhallisesti ja ajatella, että on sitä pahemmistaki selvitty. Että kyseessä on haaste, josta on selvittävä. Mari ja 3D on aina sellanen haaste, et saas nähdä...

Zuby määräs mulle kotitehtäväksi pelata niin paljo tietokonepelejä ku viikkoon mahtuu. Tutkia niiden tasoja ja rakenteita ja vertailla pelikokemuksia toisiinsa. Ja nyt lakkaatte nauramasta siellä kotona. On eri asia lukea kirjasta faktaa ku opetella pelaamaan peliä. Esimerkiksi rakkaat luokkakaverini, eivät olleet tehneet tänä kesänä töitä, koska he olivat pelanneet videopelejä koko ajan. Mulla olis viikossa 20 vuoden edestä kirittävää peliteollisuuden parissa.

Mun luokkakaverithan on kaikki poikia. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Kun ne oli eka puol tuntia nauranu sille, että oon vaihto-opiskelija, joka ei oo pelannu Halo3:sta (mikä se on?) eikä halua töitä EA:lta niin kaikki oli ok. Ne siis rauhottu hetkeksi. Mitään selvää niiden puheesta en saanu. Hyvä puoli on se, että kun naispuolinen olento tulee urosvoittoiseen luokkaan niin sitä saa pakostaki huomiota. Ja se on hyvä, koska mä tartten paljo apua ja paljo kavereita, että pääsen noista tehtävistä läpi. Onneks mun ei tarvi muistaa luokkakaverien nimiä, koska joka toisen nimi on Steve. Eli jos tarttee apua, niin huutaa Steve, niin joku vastaa pakostaki.

Tällä hetkellä mun ensimmäiseen hätäiseen katseeseen vastas neljän viihdyttäjän ryhmä: Steve "Ginger, Steve "Irish", Don ja 2,5 metrinen Kalashnikov. Ne vei mut syömään ja jutteli mukavia. Tosin kun kyseessä on pojat, joilla ei oo sosiaalista elämää, niin ne ei oikein osannu keskustella sillee, että tyttö pysyis mukana. Huhhuh, tästä tuleeki pitkä 4 kuukautta.

Kid nation

Nyt tulee asiaa vähä brittien saarten ulkopuolelta, mutta onpa virkistävä poikkeus. CBS on lanseerannu uuden tositv-ohjelman kuin "Kid Nation". Siinä 40 8-15 vuotiasta lasta jätetään hylättyyn kylään keskelle autiomaata ilman mukavuuksia, sähköä, juoksevaa vettä ja äitiä ja isää. Sitten seurataan miten lapset selviävät autiomaassa ja minkälaisen yhteiskunnan he muodostavat. Tosi-tv formaatin mukaan, lapset äänestävät toisiaan ulos sarjasta ja kilpailevat toisiaan vasten erilaisissa tehtävissä.

Tästähän on noussut kauhea haloo, suuri sosiaalipsykologinen testi kameroiden valvonnassa. Mun mielestä lapset on keskenään niin julmia, että tällainen "koe" ei ole tervettä lasten psyykkeelle. Vaikka aihe on sinällään kiinnostava, eli millaisen yhteiskunnan vapautta ja vastuuta saaneet lapset muodostavat, niin toteutus elävillä ihmisillä ei ole hyväksyttävää. Saahan sitä lukea Kärpästen herran ja miettiä missä vaiheessa pikkusilta vintti pimenee.

Mä en tajua, kuinka pitkälle voidaan mennä tositv:n nimissä ja mitä ohjelman tekijät oikeesti haluaa ajaa tällä takaa.

Trafford centre

Täällä suuressa ja ihmeellisessä maailmassa on vielä Ideaparkkiakin isompi Ideapark, nimeltänsä Trafford centre, jonne en muuten sitte enää mene.

Mitä tapahtuu, jos otetaan iso ostoskeskus ja 5 suomalaista tyttöä? No mehän eksyttiin toisistamme jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Sitte etittiin toisiamme seuraavat puol tuntia, jonka jälkeen todettiin, että pitää keksiä parempi keino pysyä yhdessä.

Me vietettiin siellä koko päivä ja mä en löytäny sieltä yhtään mitään. Nyt oon väsyny siitä lampsimisesta edes takasi. Olis vaan pitäny tehdä niinku jätkät. Mennään sinne, ollaan siellä 2h ja tullaan pois ja ostetaan 2 solmiota ja otetaan hassuja valokuvia. Mutta ei, tyttöjen pitää tehdä löytöjä, vertailla hintoja ja sovittaa vaatteita. Kaikki oli niin kallista ja turhaa ja toivotonta.

Itte Trafford center oli aika uskomaton. Niin paljo rumaa marmoria en oo nähny missää. Se oli niin suureellinen, että oli oikeestaan huvittava. Kultakirjailuja, kristallikruunuja, koukeroisia portaita... Ootanpa vaan joulumyynnin alkua. Se paikka räjähtää tilpehööristä.

Kuvia löytyy taas tuolta samaisesta: http://www.flickr.com/photos/persnetto/

Osoite

Laitan Salfordin osotteeni tänne bloggeriin, mutta vaan pariksi päiväksi. Tuomo eilen googletti onnistuneesti persnetto-blogin, joten eipä tänne tosiaan mitään liian yksityistä kannata laittaa esille. Eli jos haluaa lähettää mulle postikortin tai suklaalevyn niin allaoleva osoite tuo sen varmimmin perille.

Eli ekaksi tulee mun nimi, jonka kaikki asianomaiset varmaan osaa kirjottaa
Eddie Coleman Court 3/2/A
Belvedere Road
M65HH Salford
Greater Manchester
UK

Mulla on myös brittiläinen puhelinnumero, mutta sitä saa kysellä sitte ihan henkilökohtaisesti.

Säästä

Sää briteissä on ollu hyvin tasaista. Täällä sataa. Vaihtelua tulee siitä sataako täällä vaan tihkua vai tuleeko sitä vettä taivaalta saaveittain. Välillä aurinko saattaa pilkistää taivaalta, jolloin ihmiset kuoriutuu vaatteistaan ja heti seuraavassa hetkessä vettä tulee taas ku aisaa. Jos käyn suihkussa ennen kuin lähden yliopistolle, niin hiuksia on ihan turha kuivata. Ne kastuu joka tapauksessa. Eskimoilla on kymmeniä sanoja lumelle. Mä oon keksiny kymmeniä kirosanoja paikalliselle sateelle. Eniten mä kaipaan suomesta mun pitkää sadetakkia. Täällä sataa pieniä kuuroja kymmeniä kertoja päivässä. Ihan sama mitä teet, oot märkä jokatapauksessa. Yks kanadalainen leikkas hiuksensa juuri ennen tänne tuloa. Se onki kätevää antaa sateen valua kaljua pitkin. Ehkä mun pitäis tehdä sama, tai pitää uimalakkia päässä jatkuvasti. Ihmiset on täällä kovin huolissaan mun turkoosista piposta (äitin tekemä) ja siitä miten sade kohtelee sitä kovin kaltoin.

Juhliminen

Olinpa kerran opiskelijabileissä... ja sen verran pitää niistä kommentoida, että brittitytöt ei jätä hirveästi tilaa mielikuvitukselle. Kuinka vähän voi jättää vaatteita päälle ja silti mennä baariin. Mä luulin, että en ole konservatiivinen, mutta ilmeisesti olenkin. Brittityttöihin verrattuna, mä pukeudun Burkaan.

Maito

Tänään sorruin. Oli pakko saada maistaa maitoa. Siispä ostin lähikaupasta tuopillisen sinikorkkista maitoa, sinistä niinku suomessa. Avasin korkin, kaadoin lasiin ja join ja sen jälkeen mulkoilin maailmaa ja totesin, että suomalainen maito on parempaa. Jonka jälkeen kämppäkaveri totesi, että ostit sitte "whole milk" etkä tavallista vihreäkorkkista maitoa. Whole milkissä on nimittäin 10% rasvaa. Yhtä paljo kuin suomalaisissa ruokakermoissa. Join sitten kermaa. Mission accomplished, maidon jano on tyydytetty hetkiseksi.

Kimppakämppä

Oli jo päässy unohtumaan kimpassa asumisen hyvät ja huonot puolet. Hyviä puolia on kertakaikkisen ihanat kämppikset, joiden kanssa voi istua tuntikausia keittiössä keikuttelemassa tuolien päällä ja puhua kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Kokata budjettiluokan aterioita hämäristä aineksista ja opetella suomea ja englantia (koska mä korvaan usein englanninkielisiä sanoja suomenkielisillä, ku en muista englanninkielisiä). On ihanaa (vaihteeksi) ostaa ruokaa vaan itelleen ja syödä just niin vähä tai paljo ku haluaa ja just niin epäterveellisesti ku haluaa. Tuomo ei oo viemässä multa sipsipussia pois ennen ruokailua. :)

Huonoja puolia on taas mm. se, että kun ensimmäinen rulla vessapaperia loppu, niin sehän sitte kans loppu, eikä kukaan tuonu uutta tilalle. Leivänmurut jää pöydälle, suihkun lattia on märkä, jääkaapissa ei oo koskaan tilaa jne. Lisäksi on ärsyttävää ostaa kaupasta ruokaa vaan yhdelle ihmiselle, koska kaikki paketit on niin suuria. Mä oon niin tottunu kokkaamaan kahdelle ja ostamaan ruokaa kahdelle.

Toisaalta hyviin puoliin viitaten, tyttöjen kanssa on helppo jutella, jos jokin pännii. Tänään päästiin vessapaperikompromissiin ja huomenna ostetaan yhteinen vedenkeitin.

Blogista yleensä

Tässä kun itselleni näitä tekstejä kirjoittelen, niin olisi hauska tietää käykö niitä kukaan muu lukemassa. Täällä on kommentointi kenttä, jonne voi käydä heittämässä hauskan läpän tai huudahduksen siitä riemusta, jonka on saavuttanut lukiessaan tätä kertakaikkisen hekumallista luovuuden purskahdusta.

Tämä kielellinen loistavuus johtuu siitä, että olen puhunut suomea viimeiset 4h, joka on pisin yhtäjaksoinen aika suomenkieltä tässä maassa. Se tarkoittaa sitä, että sanallinen taituruus pääsee valloilleen. Tosin sitä kovastikin häiritsee englanninkielinen mesettely. Etenkin englanninkielinen mesettely syntyperäisen jenkin kanssa. Nyt alkaa tuntua siltä, että pitäis kaivaa kielioppikirja esille ja tarkistaa miten aikamuotoja oikeasti kirjoitetaan... Hävettää tämä "I was were had to been will in America "-kieli

Ihmiset

On ihan mahdotonta kuvailla sitä tunnetta kun pystyy puhumaan lähes sujuvaa englantia melkein aiheesta kuin aiheesta ja vaikka kenen kanssa. Missään muualla ei voi tässä ajassa tavata ihmisiä yhtä monesta eri maasta ja yhtä monesta eri taustakulttuurista. Lisäksi "small talk" on helppoa, koska kaikilla on sama päämäärä: oppia tuntemaan uusia ihmisiä ja saada uusia kavereita. Nenännyrpistelijöitä ei tässä seurassa kauaa katsella.

Huonekavereina on Ivona Puolasta, Karen Tsekeistä ja Jaz (?) Briteistä. Eli tämä kämppä on nyt täynnä. Paria kerrosta alempana Empun kämppiksinä on saksalainen Sylvia ja Irene Kanarian saarilta. Koko ajan löytyy lisää kavereiden kavereita ja sosiaalinen piiri on laajentunut aivan järkyttävästi viimeisen parin päivän aikana. Kaikkien nimiä ei edes muista. Suomalaisia on löytynyt kampukselta jo ihan kiitettävä lauma (7).

Tänään juttelin nigerialaisen avaruustekniikkaa opiskelevan pojan kanssa. Etelä-Afrikkalainen Grayham opiskelee jotain proteeseihin liittyvää, kanadalainen Jamie jalkalääkäriksi, ranskalainen Thiérry pakkaussuunnittelua, espanjalainen Inés tekee maisterin tutkinnon kemiasta, saksalainen Ulrika ja Sarat politiikasta, panamalainen Viktor logistiikasta ja lista vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Oikeasti, missä muualla tapaa tällaisia ihmisiä. Saan paljon wou-huutoja kun kerron, että opiskelen pelisuunnittelua, tosin pojat arvostaa sitä enemmän kuin tytöt. Mun mielestä avaruustekniikka on silti isoin Wou.

Suomalaiset saa jatkuvaa kiitosta puhtaasta englannista. Tottahan se on, että muilla mailla on huomattavasti paksummat aksentit. Kielitaito on silti kaikilla todella hyvä. Pitkät keskustelut ei tuota ongelmia. Ainoastaan aasialaiset tai oikeastaan kiinalaiset puhuu niin käsittämättömästi, ettei sitä pysty ymmärtämään.

Arrival

Keskiviikkona 12.9. pikkasen yli yhdeksän paikallista aikaa saavuin Empun kanssa Manchesteriin. Vihreä suojapussi ei ollu enään läheskään yhtä vihreä ruumassa vietetyn ajan jälkeen. Lentokentällä meitä oli vastassa "the yellow t-shirts", jotka laittoivat meidät taksiin, joka ajoi suoraan asunnolle. Koska asunto oli varattu etukäteen, avaimen sai vain hakea respasta. Kätevää.

Keskiviikko meni aika pitkälti läheisessä (200m) ostoskeskuksessa. Ostoksia kertyi useamman kymmenen punnan edestä, mutta kaikki oli tarpeellista. Täällä asunnossa ei ollut valmiina kertakaikkiaan mitään. Ostin täkin, lakanat, pyyhkeet, kattilan, paistinpannuja, ruokaa, astioita, shampoota...

Ensimmäinen ilta meni internetin kanssa takutessa. Lisäksi univelka oli melkoinen edellisen kiireisen yön takia.

Torstaina aamulla lähdettiin kampukselle, jossa oli tarkoitus kirjautua sisälle yliopistoon, mutta koska mikään ei koskaan ole yksinkertaista, lähdimme rekisteröitymisestä kesken pois aloitusluennoille. Päivällä oli ilmainen lounas ja illalla "Yours" baarissa tutustumista.

Perjantaina aloitusluennot alkoivat konstaapeli Tony Beckettin tunnin pelottelupuheella paikallisesta turvallisuudesta. Ei hätää, Salfordin poliisiasema on tuossa ikkunan alla, joten kuvittelisin, että kampusalue on ihan turvallista. Sen verran otin vaaria, että merkkasin kaiken arvokkaaman omaisuuden UV kynällä vastaisuuden varalta. Vielä pitäisi ottaa passista ja pankkikorteista kopio, jos jotain sattuu tapahtumaan. Perjantaina illalla "Yours" baarissa oli International Societyn kisailuvisailu, jonka suomalaisella älykkyydellä kuorrutettu "Brainstorms" voitti. Palkintona oli iso kasa keksejä ja 10 punnan jäsenyys International Societyyn.

Tänään eli lauantaina meillä oli kävelyretki Manchesterin keskustassa paikallisen oppaan johdolla. 1,5h tiivistettyä historiaa ja nykypäivää. Päätin, että sitä enemmän pysyn budjetissa, mitä vähemmän vietän Arndalen ostoskeskuksessa. Nyt tällä hetkellä väsyttää ja taidankin ottaa tämän illan rauhallisesti. Huomenna on lähtö Lake Districtille kello kymmeneltä aamulla.

Kuvia, ensimmäinen osa

Perille on päästy ja tekemistä on ollut Welcome programin aikana ihan kiitettävästi. Tänään lähden vajaan tunnin päästä opastetulle kävelykierrokselle Manchesterin keskustaan. Ennenkö pääsen raportoimaan kunnolla kuulumisia niin käykää kattomassa valokuvia mun hohdokkaasta kämpästä osotteesta: http://www.flickr.com/photos/persnetto/

Teini-draamaa

Meillä on nyt teini-ikänen kissaneiti. Se on totisesti päättäny lähteä lätkimään Hervannasta. Yötä päivää se kaivaa tunnelia meidän ulko-oven ali, hyppii ulko-oven kahvaan, juoksee ulko-ovea päin, yrittää postiluukusta ulos, yrittää raapia reitin itelleen ulko-oven läpi. Ja koko ajan se "itkee" ja huutaa ja mouruaa. Kuka väittää, ettei suloisesta pienestä kissasta lähde ääntä, varsinki kello kolmelta, neljältä ja viideltä yöllä.

Tää kaikki tapahtuu aina sen jälkeen ku ollaan käyty Ilmajoella ja se näkee siellä meidän perheen kissan, 2 kertaa itteensä isomman ja lihavamman oranssin leikatun kollin. Ne juoksee siellä toistensa kanssa niinku suuremmassaki Lassie feat. Kauniit ja Rohkeat leffassa. Välillä kiusotellaan ja välillä ollaan taas niin ylpeää, ettei muka huomata ja välillä tullaan haistelemaan jotain vierekkäin. Pihallaki ne juoksi (valjaissa) vierekkäin ku Sound of Musicin kukkaniittykohtauksessa.

Valitettavasti teininkuningatar joutuu ankean murrosikänsä kasvamaan vieläkin ankeammassa ghettohervannassa, jossa ei pääse "kavereiden" kanssa illalla pihalle, koska ilkeät gangsteri koirat hyökkää tai pullonsirpaleet tärvelee tassut. Myös satunnaiset päihteet, (satunnaiset huumepiikit ja tupakat maastossa) vaarantaa neitokaisen terveyttä siihen malliin, että valvomatta ja ilman valjaita ei pihalle oo asiaa.

Nyt koko yön jatkuneen tunnelinkaivamisen jälkeen tyttö on ihan väsyny ja nukahtaa just sellaseen paikkaan missä se on kaikkein eniten tiellä (vessanpytyn kansi, tietokoneen näppis, aamulehden aukeama). Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että luojan kiitos meillä on muovimatot ja muoviset ovet. Tuomoki oli jo nähny painajaista, kuinka Helmi oli raadellu ulko-oven kappaleiksi.

Villasukkia ja muuta lämmikettä

Torakoita ei ainakaa vielä oo näkyny. Toivottavasti ne hukkuu tähän rankkasateeseen. Helmi olis varmaan riemuissaan, kun sais uusia syötäviä (yök) leikkikavereita. Tähän asti mukavia syötäviä leikkikavereita on ollu vaan muurahaiset, koppakuoriaiset ja kärpäset. Jos mä olisin kissa, niin ettisin vähän ravinteikkaampaa muonaa ku öllökit.

Perjantaina loppu työt. Siinä vaiheessa ku ovi meni kiinni selän takana, niin tajusin ekaa kertaa oikein kunnolla, että mä tosiaan lähden pois. Lähden ja jätän Tuomon, Helmin, TTVOn ja mukavan työpaikan tänne Tampereelle. Sain työkavereilta suomiruokaa (elikätä viinaa, salmiakkia ja Fazerin sinistä) sekä villasukat läksiäisiksi. Brittien sään tuntien pelkät villasukat ei riitä vaan mun pitää pukeutua sellasiin vaatteisiin, jotka hylkii vettä ja tuulta jo ennen veden ja tuulen koskettamista kankaaseen. Töissä Jani just kerto, kuinka sen vaihtokuukausien aikana Edinbourghissa opiskelijakämppiä lämmitettiin vaan tunti aamulla ja tunti illalla kustannusten säästämiseksi. Tätä ja friteerattuja marspatukoita (Jani kertoi myös tästä) odotanki todella suurella mielenkiinnolla...