Tosa

Tämän viikon ajan meillä on hoidossa ruskeasilmäinen iso kiltti jättiläinen nimeltä Tosa. Kooltaan ja ulkonäöltään Shetlannin ponia muistuttava koira on pitänyt meidät kiireisenä. Kuolaa ja karvaa on joka paikassa ja kakkaa tulee kuin tehtaasta. Olen myös sitä mieltä, ettei Tosan identiteetti ole ihan kohdillaan. Tuntuu siltä kuin se kuvittelisi olevansa noin 45kg pienempi eläinkappale, niin somasti se aina rojahtaa sohvalle/ sängylle/ vessan oven eteen odottamaan, että tulet vessasta...

Jos koiran omistaminen on joskus edes käynyt ajatuksissa puolen minuutin ajan niin Tosa on saanut ne toiveet hiipumaan jo ensimmäisen kakkalenkin aikana. Ei ole minusta pitämään huolta koirasta 24h vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Koira vaatii liikaa ja minä olen ehdottomasti liian laiska, mutta on Tosan kanssa paljon hyviäkin hetkiä. Ovela pikkukettu kuvittelee, että kukaan ei huomaa jos "vähän tässä kiipeän sänkyyn nukkumaan" kun toinen on nukahtanut. Valitettavasti 50kg kuorsaavaa ja kuolaavaa koiraa on hyvin vaikea olla huomaamatta.

Jos joskus huomaan olevani vanha ja naimaton, niin sitten voin hankkia koiran. Aviomiehessä ja koirassa on paljon samanlaisia piirteitä. Molemmat vievät paljon tilaa sängyssä, kuorsaavat, valloittavat sohvan ja tuijottavat isoilla silmillä, jos lautasella näkyy olevan kasviksia.

Synttärit ja 24h party people

Parisen viikkoa takaperin Suomalais-Ukrainalainen kaksikko vietti synttäreitään Salfordin ihanimmassa pikku pubissa The Crescentissä, josta isoimmat juhlaeläimet jatkoivat matkaa LintuHäkkiin tanssimaan loppuillaksi. Synttärit olivat menestys sekä itseni, että Boriksen puolesta ja väkeä oli paikalla kuin pipoa. Tuntui aika hassulta huomata kuinka paljon sitä onkaan oppinut tuntemaan ihmisiä niinkin lyhkäisessä ajassa täällä Manchesterissa.

Lahjaksi sain suklaata: suklaata kindermunina, suklaata konvehteina, suklaata kakussa, suklaata drinkissä ja suklaata naamassa. Söin kiintiöni täyteen muutamaksi kuukaudeksi.

Juhlaväki koostu vanhoista luokkakavereista, vanhoista Erasmus kavereista, työkavereista ja kavereiden kavereista. Parin viikon päästä Manchesteriin saapuvat uudet Erasmus vaihtarit, joten odotettavissa on paljon uusia tuttavuuksia ja paljon hikeä tanssilattialla.

Monty Python and the Holy Grail

Aah, Spinningfields osoitti taas parhauttaan. Englantilaista huumorintajua ei voita kyllä mikään. Lempeä ja lämmin torstai-ilta, sipsiä ja poppareita eväänä ja hyvä leffa hyvässä seurassa ulkoilma "teatterissa". Parhautta:

"Listen, strange women lyin' in ponds distributin' swords is no basis for a system of government. Supreme executive power derives from a mandate from the masses, not from some farcical aquatic ceremony. You can't expect to wield supreme... executive power just because some watery tart threw a sword at you.

If I went around saying I was an emperor just because some moistened bint lobbed a scimitar at me, they'd put me away!"

"You don't frighten us, English pig-dogs! Go and boil your bottoms, sons of a silly person. I blow my nose at you, so-called Arthur-king, you and all your silly English kaniggets. Thppppt!

I don't want to talk to you no more, you empty headed animal food trough whopper! I fart in your general direction! You mother was a hamster and your father smelt of eldeberries."

Aah, Monty Python ja Pyhä Pytty...

Väliaikareportti

49 työhakemuksen, 3 haastattelun ja 1 työkokeilun jälkeen sain kuin sainkin työpaikan. Huomenna aloitan EAT nimisessä kahvila/lounas paikassa. Lomailu on ihan kivaa, sen kuukauden, mutta sen jälkeen on pakko päästä takaisin töihin. Graafisen paikan metsästys jatkuu edelleen, mutta on mukavaa, että on jotain mielekästä tekemistä sillä välin. Erityisesti kun tulevat työkaverit, työpaikka ja työympäristö vaikuttavat kivoilta. Extraa on tietysti EAT:n tuotetarjonta, josta löytyy sushia, keittoa, sämpylää ja salaattia. Toivottavasti työntekijät saavat ottaa osansa ennenkö ylijäämä päätyy roskakoreihin. Sillä olis mun ja Jennin ruokaongelmat ratkastu siihen asti et rupee kyllästyttään.

Nyt kun viimesetkin käytännön ongelmat on ratkastu niin voi vihdoin ruveta keskittymään Manchesterissa elämiseen. Lokakuun keikkatarjonnassa oli luvassa Bat For Lashes, Calvin Harris ja Saint Etienne. Purrrfffeeccttoo!

Grease

Joskus on vain kertakaikkisen hyviä päiviä, kuten tänään. Koko päivään ei ole satanut (mikä jo yksistään olisi ilon aihe), sain työhaastattelun ja illalla Spinningfieldsin ulkoilmateatterissa oli tarjolla Grease. Kun tulin bussilla keskustaan näytti siltä, kuin koko Manchester olisi sulamassa auringon alle. Auringonlasku oli raskas ja hidas, ilma oli lämmin ja kuiva. Satoja ihmisiä oli kokoontunut nurmikolle tytöt "Pink Ladies" takeissa ja pojat mustissa rotseissa. Suurin osa yleisöstä osasi laulut ja tanssit ulkoa. Tunnelma oli kertakaikkisen mahtava. Viimeisen kohtauksen aikana yleisö räjähti käsiin ja nousi seisomaan ja tanssimaan ja laulamaan. Saapas nähdä mitä Rocky Horror Picture Show saa aikaan elokuun lopussa...

Perusbrittinä olen itsekin sijoittanu pennosia mustaan nahkatakkiin. Erittäin kätevä sateelle. Kotimatkalla tulikin pari kommenttia "you've been watching Grease right... I see you have."

Grease on ehdottomasti mun top vitosessa tästä lähtien.

Salmiakkijäätelöä!

Turkinpippuria murskattuna + vaniljajäätelöä = mun kesä on pelastettu! Nyt etanattomalle partsille nauttiin auringosta ja jätskistä!

Eta- shurum -na

Mitä tapahtuu, jos ajaa ruohonleikkurilla kymmensenttisten mustalta makkaralta näyttävien jättiläisetanoiden päältä? Shurum ja etanoita ei koskaan ollutkaan. Muistoksi jäi kalvava tuoksu ja huono omatunto. Heinäkuu oli niin sateinen, että kuukauteen ei tullut nurmikkoa ajettua ja Delamere Roadin takapihan viidakosta on täysin mahdotonta noukkia pikku penteleitä pois. Sori.

Jostain syystä etanat lähtevät liikkeelle samaan aikaan kun itse tulen kotiin baarista. Parisataa metriä Delamerea sateisessa kelissä pimeällä ja saat kunniamerkin, jos onnistut olemaan astumatta yhdenkään limalöllön päälle. Extremeä kerrakseen.

Yhden sadepäivän jälkeen rakkaat etanat oli linnottautunu parvekkeen lasioveen. Siihen silmien tasolle möllöttään. Aamutee oli vähällä tulla sieraimista kun huomasin asian.

Äsken nurmikon laitoja siistiessä tuli lähikontaktia pariin kotiloon. En tykännyt. En yhtään. En vaikka ne pitää meidän kompostin kunnossa.

Itsestäänselvyyksiä

Rutiinit, tavanomaisuudet ja itsestäänselvyydet suojaavat pienen ihmisen päätä isossa ja ihmeellisessä maailmassa, mutta valitettavasti suomalainen logiikka ei päde Britanniassa. Tässäpä muutamia esimerkkejä.

Kunnallistekniikka: Maa jossa sataa vettä 360 päivänä vuodesta, mutta ei lunta, ei tarvitse tasaisia sileitä asfaltteja tai ojia, koska aurauskalusto ei työskele täällä. Näin ollen täällä ei myöskään näe rullalautailijoita, rullaluistelijoita tai muuta urbaanin kulttuurin rullailuelämää, koska se on tehty mahdottomaksi. Polkupyörää kukaan ei vaivaudu edes omistamaan, koska omistussuhde jää yleensä hyvin lyhytikäiseksi. Jos et itse kuole liikenteen seassa GTA bussien ja taksien alle, niin joku ilomieli pöllii kyllä pyöräsi. Jalkakäytäville ei ole tilaa oikeastaan missää, koska tiet on suunniteltu hevoskärryille. Hevosistahan johtuu myös vääränpuolimmainen liikenne.

Virastot: Suomessa riittää, kun hoitaa asiat hyvin yhden viraston kanssa ja posti ja maistraatti hoitavat muuttuneet osoitetietosi eri paikkoihin. Britanniassa muuttuneen osoitetiedon hoitaa 10 vuotta postia jakanut partaheppu, joka pystyy muistamaan, että tämä henkilö ei asu enää tässä osoitteessa vaan tuossa viereisessä. Briteissä mikään virasto ei vaihda tietoa keskenään, koska ihmiset pelkäävät hysteerisesti identiteettivarkauksia ja muita tietosuojarikoksia. Tämän takia kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen, aina. Tänään sain City Council of Manchester ilahdutti minua somalinkielisillä ohjeilla, joissa neuvotaa tekemään...öm...jotain?

Kesä: Sitä ei ole. Jos Suomessa onkin laimeammat vuodenajat, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, niin vuodenaikoja silti on. Manchesterissa on ihana lokakuu, kertaa kaksitoista.

Ihmiset: Suomessa ei ole vaikeaa viettää päivää puhumatta. Täällä se on mahdotonta. Kaupassa, ravintolassa, virastossa, posti- tai maitomiehen kanssa ja kadulla törmää tilanteisiin, jossa väistämättä ajautuu hyväntuulisiin ei-niin-mitenkään-tärkeisiin keskusteluihin hauskojen ihmisten kanssa. On vaikea olla huonolla tuulella, jos tärkeässä viranomaishaastattelussa ko viranomainen alkaa piirtämään kanssasi pilakuvia kollegoista ja soittaa seuraavana päivänä perään ja kertoo työnhakuvinkkejä. Brittejä on pakko rakastaa.

Jäätelö: Sitä ei ole. Tai onhan täällä jäätelöautot, jotka ovat varsin sympaattisia, mutta ei salmiakkijäätelöä! Tahtoo! Ei voi elää ilman! Ben&Jerry'siä saa kyllä jokaisesta kaupasta, mutta ei sitä mitä eniten kaipaa.

Tuholaiset: Jos talo on rakennettu sata vuotta sitten, on hyvin todennäköistä, että alkuperäisiin suunnitelmiin on jäänyt Henri Hiiren kokoisia aukkoja, sinne sun tänne, ympäri taloa. Mä en tykkää Henristä ja Henri ei tykkää musta. Oon yrittänyt houkutella kissaa keittiöön yöksi, jotta Henrin olemassaolo olis olematonta, mutta kissat täällä on vieläki ittepäisempiä ku Suomessa. En tunnu löytävän yhteistä kieltä kun "ksssss, kssss" ei toimi.

Lista saa jatkua myöhemmin.

Lomakkeita, lomakkeita, lomakkeita

Britanniassa, jos missä, voi tuntea olonsa kuin "Haluatko Miljonääriksi" -ohjelmassa. Tuhansia kysymyksiä ja tuhansia monivalinta lomakkeita täytettäväksi: "Oletko valkoihoinen?", "Onko sinulla kuntosalin jäsenyys edelliseltä visiitiltäsi Britanniassa?", "Olitko osallisena Montserratin tulivuorenpurkauksessa?" jne. Yksikään valtion elin ei vaihda tietoja keskenään, mutta silti kaikki tarvitsevat vastaukset samoihin kysymyksiin, joten olen henkilökohtaisesti tuhonnut puoli sademetsää siihen paperipinkkaan, jota on tullut erinäisissä virastoissa täytettyä. Palvelu on kuitenkin aina poikkeuksetta ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityiset kiitokset täytyy antaa Loyds TSB pankille, joka avasi pankkitilin ilman kaasulaskun väärentämistä...

Hetki sitten kävin kunnallisviranomaisen kotikäynnillä keskustelun siitä, kuinka uskomatonta on, että pohjois-Euroopassa ihmiset osaavat niin monia kieliä. Samalla puhuttiin Montserratin tulivuorista ja vastaavista maahanmuutolle hyvin olennaisista pikkuseikoista. Mielestäni tällaiset keskustelut pitäisi ehdottamasti nauhoittaa ja laittaa ylioppilaiden kuullunymmärtämiseen käytännönläheisinä ja varoittavina esimerkkeinä kuinka paljon kärsivällisyyttä käytännön kielitaito vaatii.

Kaikista lomakkeista huolimatta en silti saa National Insurance numeroa tai mitään muutakaan olennaista ja tärkeää, koska luonnollisesti kaiken tämän tiedon läpikäyminen tulee viemään aikansa.

Tampere-Tukholma-Manchester-Levenshulme > 14h ja vahvemmat reisilihakset

Perillä ollaan. Tuntuu hassulta kritisoida 7h junamatkaa Rovaniemellä, jos 14h matkustaminen ympäriinsä tuntuu ihan ok:lta. Helikopterin ja pienoislentokoneen 30 paikkainen lentoihmehirviö kiidätti minut ja onnekkaat 10 matkustajaa Tampereelta Tukholmaan kauniissa kesäsäässä. Ulkona -40C ja aurinko paistoi. Arlandalla vietetyt 5h kuluivat nopeasti serkkuni kanssa ja sitten minä 55kg, rinkka 18kg, vetolaukku 12kg ja käsimatkatavarat 8kg lähdimme kohti Manccia ja Levenshulmea.

Jennin asunto on ihana tyypillinen englantilaistalo. Yli satavuotias vanhus, jonka jokainen seinä on vähän vinossa ja jokainen pistorasia ja valokatkaisin mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Tällä talolla on luonnetta, puutarha ja lemmikkejä (etanoista ja koiperhosista juttua myöhemmin). Levenshulme vaikuttaa oikein leppoisalta ympäristöltä, mutta tutkimusmatka on vielä kesken.

Säätilasta loppuun vielä sen verran, että tällä hetkellä Manchester on pätsi. Mä hikoilen istueltanikin. Sateen jälkeen ei tuu raikasta fiilistä niinku Suomessa vaan entistä ahdistavampi kuumuus ja tunkkasuus. Mut kesä on vaan kerran eikä mulla oo saunaa, joten kaippa se nyt tästä.

Tuhat ja yksi muuttolaatikkoa

Neljän päivän päästä on edessä Manchester osa 2. Palaan kahden vuoden takaisiin maisemiin taistelemaan byrokratian ja viranomaisten kanssa siitä kumpi on parempi tapa todistaa henkilöllisyytensä: kaasulasku vai sirullinen passi. Työvoimaviranomaisten, pankkihenkilöstön ja kirjastovirkailijoiden kanssa kun ei voi asioida ilman voimassa olevaa kaasulaskua. Tarkoituksenani on löytää graafisen alan töitä Brittiläisen median toisesta pääkaupungista, mutta katsotaan kumpi tarvitsee enemmän Illustratorin käyttötaitoani: Orchard agency vai Levenshulmen Burger King.

Tällä hetkellä taistelen 40m2 kämpässäni lattiatilasta tuhansien pahvilaatikoiden kanssa. Muuttaminen ja pakkaaminen on ehdottomasti inhokkilistani kärkipäässä heti järvikalojen jälkeen. Varsinkin, jos pakkaaminen edistyy hitaasti, koska jatkuvasti keksii kaikkia uusia tapoja kuluttaa aikaa kaikkeen muuhun kuin pakkaamiseen...

Goodbyes

Viimenen ilta Salfordissa. Sitte mun vaihto on ohitte ja pitää totutella taas kuulemaan suomea joka puolelta. On ihan epärealistinen olo. Oon pakannu koko päivän, mutta sitte puran laukun ja alotan uudestaan. Nyt oon siinä vaiheessa, että pitäis imuroida lattia kaikesta roskasta ja siivota keittiö. Uskomattoman paljon tavaraa sitä on saanu mahdutettua näin pieneen kämppään parin kuukauden aikana.

Tänään on tullu myös jätettyä paljo hyvästejä. Toivottavasti ne ei oo hyvästejä vaan mahdollisimman moni tulee käymään Suomessa tai vastaavasti mä pääsen käymään Amsterdamissa, Saksassa, Espoossa ;), Tsekeissä, Puolassa...

Happy merry christmas

Hyvää joulua kaikille ihanille ihmisille Suomen kamaralla. Kuukauden päästä näen teitä taas. Salfordissa on kaunis brittiläinen rankkasadekeli. Onneks on ihana lämmin Eddie Colmanin 3/2/A kämppä, jossa patteri posottaa täysillä lämpöä ja yrittää voittaa ikkunasta vetävän kylmyyden.

Maha on täynnä suomalais/brittiläistä jouluruokaa made by Tesco, Iceland, Tuomo ja minä. Onneks huomennaki saa taas syödä niin, pysyy joulun perustarkotus kunnossa. Joulusaunaan ei päässy, mutta pitää keksiä jotain korvaavaa aktiviteettia sen tilalle. Joulukuusenki virkaa toimittaa kaverilta lainassa oleva palmunverso.

Eli vielä kerran, hyvää joulua!

Manchester - Salford

Kulttuuria, elokuvia ja musiikkia jotka olennaisesti liittyy tähän paikkaan:

24h party people: uskomaton elokuva Tony Wilsonista ja Manchesterin musaskenestä 70-luvulta 90-luvulle asti, yks maailmankaikkeuden parhaimmista soundtrackeista

Control: koskettava elokuva Ian Curtisista, Joy Divisionista, Manchesterin musaskenestä, loistava, myös yksi parhaista soundtrackeista

Trainspotting: 90-luvun legendaarisimpia elokuvia Edinburghilaisten nuorukaisten ajatumisesta vaikeuksiin. Yks suosikkileffoista ja edelleen sarjassamme parhaat soundtrackit koskaan.

Taste like honey: kuvaus Salfordin ankeudesta, en oo vielä nähny, mutta Karin suositteli

Hacienda: 80-ja 90-luvun legendaarisin persnettoa tuottanu klubi, joka oli New Orderin ja Tony Wilsonin hengentuotos. Samaan kastiin liittyy myös hakusanat Factory ja pian avattava Paradise factory.

The Smiths (Salfordista), Joy Division (kitaristi Salfordista), New Order, Happy Mondays, Ian Brown, Buzzcocks, The Chemical Brothers, Morrissey, The Stone Roses, The Verve...

Mä oon viettäny Wikipediassa tunteja näillä hakusanoilla. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi New Order hajosi vasta keväällä ja Wilson kuoli elokuussa ja mä kuulin kummastaki ensimmäisen kerran vasta syyskuussa. Jos suomessaki olis oma Tony Wilson niin Yleisradio ei tekis niin suunnatonta alamäkeä nuorisokulttuurin puolella, kaikki sympatia Empulle ja Suomineidoille.

Sketchcity part 3

En tiedä oliko tämä sitte mun viimenen Sketchcity vai vieläkö ehdin yhteen, mutta hauskaa mulla oli silti, taas. Sunnuntaina oli jouluspesiaali ja liput makso punnan vähemmän ja kaikki sai karkkia. Tosin suurin osa taideopiskelijoista oli jo lähteny joululomalle, joten siellä ei ollu niin paljoa ihmisiä.

Sketchcity on siitä hauska tapahtuma, etta siellä on paljo lapsia. Ne on ihan innoissaan ku ne saa piirtää pöydille. Porukka on jaettavissa kolmeen osaan: tosissaan olevat taidekouluopiskelijat, puolivakavissaan olevat sunnuntaitaitelijat (minä ja Mahmoud) ja sunnuntaitöhertelijät. Mahmoudin kanssa puhuttiin siitä, etta Sketchcityyn haluaa tulla uudestaan ja uudestaan koska tunnelma siella on niin vapautunu. Siellä ei tartte suorittaa tai tehda suuria taideteoksia, mutta jos onnistut tekeen jotain hienoa niin saat siitä palautetta heti samantien. Ihmiset juttelee aika avoimesti toisilleen ja viime kerralla pääsin tosiaan mukaan Sketchcity dokumenttiin. Tällä kertaa en jaksanu olla liian taiteellinen, joten jätin mun taidetöherrykset paikan päälle sähkopostiosotteella varustettuna. Porukanki alkaa jo tuntemaan ku samat kaiffarit on siellä joka kerta tehden saman tyylisiä juttuja.

Sunnuntaina palkitsin itseni myos Brittiläisella erikoisuudella. Kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla! Nam.

X-mas dinner

Hahaa! Jos olet köyhä opiskelija, järjestä jouluillallinen kansainvälisessä seurassa! Meillä oli eilen joulupicnic ja 16 tyyppiä toi perinteisiä jouluruokia omasta maastaan ja nyt mun jääkaappi on ihan täynnä upeita herkkuja ja juustoja. Parasta oli Karinin perunasalaatti ja mun riisipuuro, eksoottisinta oli Japanilaisten okukokami (?) ja suurin yllättäjä oli egyptiläinen papupata, puhumattakaan hollantilaisesta juustosta. Mä näen siitä varmaan unta seuraavat kymmenen vuotta. Kyllä ruoka tekee onnelliseksi. Tuosta kuvasta puuttuu melki puolet porukasta, mutta siitä saa käsityksen, että jos meidän keittiössä haluaa järjestää bileet niin kyllä se onnistuu. Aiemmin päivällä käytiin Karinin kanssa elämämme halvimmalla Tesco-ostosreissulla, kolme pähkinää 4 penceä. Pitäähän riisipuurossa manteli olla. Huomatkaa myös "joulupuu" ja joulukoristeet. Naurettiin Karinin kanssa sitä, kuinka pienellä vaivalla meidän keittiöstä saa kodikkaan näkösen.

Me syötiin, kuunneltiin suomalaisia joululauluja (hahaa, kuka oli illan DJ) ja katottiin Aardman studion Creature Comfortsin jouluspesiaalia, myös joulupukki kävi kylässä. Loistava jäähyväisillallinen Karinille ja Iwonalle, jotka tänään lähti kotiin. Nyt kämppä tuntuu vaan hirveän tyhjältä. Onneksi tytöt sentään tulee takasi joulun jälkeen, ettei vielä tarvinnu sanoa hyvästejä.

Eddie Colmanin putket teki tempun ja meidän pytty lakkas toimimasta. Meidän varavaihtoehto eli suihku ei myöskään vedä. Jes. Nyt odotellaan maanantaita tai ihmettä, koska vartijoita ei sunnuntaina liikuta toisten ihmisten vessat. Siihen asti pitää käyttää kavereitten vessaa.

Liverpool

Mansessa on satanu ku saavista jo useamman päivän. Pihalla kastuu joka kerta, paitsi niinä päivinä, kun oikeasti muistat ottaa sateenvarjon mukaan. Eli tänään Liverpoolissa siis paisto aurinko ja oli kertakaikkisen upea sää. Meillä oli upea päivä Johnin, Paulin, Ringon ja Georgen kotikaupungissa kiertäen museoita, gallerioita ja viettäen hyvän aikaa tuijottaen MERELLE! Kyllä, näin monta kuukautta Briteissä ja nyt vasta pääsin rannikolle asti. Tottakai käytiin Liverpoolissa myös kuuluisaakin kuuluisammassa Cavern klubissa, jossa iskän muinoin kuuntelema esihistoriallinen bändi heitti yhteensä parisensataa keikkaa.

Tate-galleryssä oli Turner-prize näyttely, jonka voittaja oli todella taitava kirjottamaan ympäripyöreetä potaskaa ja jolla oli tarpeeksi pokkaa ja huumorintajua kuvata itteensä karhupuvussa Berliinin keskustassa sijaitsevan hotellin aulassa konttaamassa edestakasin 10 päivän ajan. Me jouduttiin lähteen videohuoneesta pois, koska meitä nauratti niin paljo se video ja kaikki muut oli niin tosissaan tästä "taiteellisesta" kokemuksesta. Yhteen taideteokseen me eksyttiin. Mä en oo varmaan koskaan nauranu niin paljo taidemuseossa!

Liverpool on kaikin puolin kauniimpi ku Manchester, mutta onneks bussit on aika halpoja, että sinne pääsee takasi, jos tulee ikävä. Illalla ku tultiin takasi, niin käytiin vihdoin hakemassa Chippysiltä Brittien perinteinen maailman rasvasin Fish&Chips annos. Chippys on auki ihan satunnaisiin aikoihin, mutta tänään se kuiteski jostain syystä oli auki. Yes.

Pitää vielä The Beatleseistä sanoa, että tuntuu aika hassulta, että kuuluisimmat muistomerkit ei oo enää museoita ja gallerioita vaan kymmeniä vuosia vanhan bändin merkkipaalut Liverpoolin elämässä. Ajat muuttuu, elämä muuttuu ja ehkä joskus on hyvä, että käy niin. Tosin ehkä seuraavalle sukupolvelle on vaikea perustella, miks The Beatles oli vaan niin hyvä. Piti heti ladata muutama biisi ja kattoa Yellow Submarine. Äiti ja isä olis pitäny viedä Liverpooliin! :)

Itsenäisyyspäivä

Eilen suomi täytti 90-vuotta. Ensimmäistä kertaa en nähny linnanjuhlia ja ensimmäistä kertaa en juonu glögiä ja syöny pipareita, mutta nautittiin juhlasta kuiteski suomalaisin voimin. Olin varannu pöydän kiinalaisesta syö-niin-paljon-kun-ehdit-90-minuutissa - buffetista 20 hengelle, mutta loppujen lopuksi meitä oli vain 12 paikalla. Oli meillä silti hauskaa. Suomalaisia oli 4, ruotsalaisia 2 ja loput oli sieltä sun täältä maailmasta. Täytyy sanoa, että ainaki oli itsenäisyyspäivä jota en unohda. Illalla kuunneltiin perinteiset Maamme laulu ja Finlandia hymni ja itkeä pirautettiin sen kunniaksi, että Suomi on vaan hyvä paikka elää.

Eli terveisiä kaikille kotiin. Kyllä teitä kaikkia on ikävä.

Sarjassamme taas näitä päiviä...

On yö, on pimeä, ikkuna on auki, koska laitoin patterin niin lujalle, että huone on ku sauna. Pikkulinnut laulaa nätisti, brittitytöt vähemmän nätisti, mutta loppujen lopuksi saan unen päästä kiinni. Kunnes puol neljä yöllä herään, painan kännykän torkkua ja luulen, että se on sillä ohitte, mutta ehei, ei, ei. Se onki taas ihana palovaroitin. Silmät ristissä me raahaudutaan käytävään ja kattellaan, joskos sitä lieskat jostain löis, että pitääkö tässä oikeesti lähteä ulos. Vietetään hauska juttutuokio umpiunessa naapureiden kanssa ja mennään takasi pehkuihin. Kunnes palovaroitin alkaa huutaan taas. Steve (luokkakaveri) tulee yläkerrasta ja kertoo, että tällä kertaa on ihan oikeesti savua käytävässä. Mä käyn herättääs tytöt ja me ettitään sekunnin paniikissa passi, kännykkä ja lompakko ja lähetään pihalle... kunnes vartija tulee sanoon, että kyseessä on taas väärä hälytys. Joku oli laukassu vaahtosammuttimen ja sitä jauhetta oli käytävä täynnä. Just joo.

Sovittiin Karinin kanssa, että ku palataan kotiin, niin me ohjelmoidaan kännykkä herättään meidät kerran kuukaudessa keskellä yötä 15 minuutin käsittämättömään ujellukseen. Koska Eddie Colemanin toistuvia palovarotuksia tulee varmaanki ikävä. Se on kuiteski ainut hetki ku tulee juteltua naapureiden kanssa.

Mikontalo plays tetris

http://www.mikontalolights.fi/

Uskomatonta. Mä oon varmasti nähny tästä joskus unta. Kaikki kunnia teekkareille tetriksen pelaamisesta Mikontalon ikkunoissa.

Sketchcity part 2

Eilen menin toista kertaa Sketchcityyn. Tunnelma oli jälleen mahtava, ihmiset mukavia, musiikki loistavaa ja piirrokset upeita.

Tällä kertaa ei piirrelty pöydälle vaan isolle vanerilevylle ja siitä tuli loppujen lopuksi enemmän "maalaus/piirros" kun epämäärästä tuhertelua. Noudatin taas samaa logiikkaa kun aina ennemminkin. Ei luonnoksia, ei suunnitelmia, vain tussi paperille ja antaa musiikin johdattaa eteenpäin. Mahmoud piirsi todella värikkään Beatles henkisen teoksen ja Graham väritti koko levyn täyteen pikku-ukkoja.

Tämä työ sai valtavasti huomiota ja mä pääsin mukaan Sketchcity dokumenttiin. Yks jätkä laitto mut kierteleen ympäri tapahtumapaikkaa ja esitteleen mistä töistä ja minkä takia mä tykkäsin. Tosin huomasin, että mun "luova prosessi" tapahtuu suomeksi, eli mun oli hirveen vaikea alkaa puhua englantia 3h intensiivisen piirtämisen jälkeen. Valitettavasti en saanu niin paljoa huomiota, että joku olis tullu tarjoon freelance keikkaa, mutta se johtu ehkäpä taasen siitä, että me lähdettiin aika aikasin pois sieltä. Viimeksikin AD-look-a-liket saapu vasta ysin jälkeen ku muillaki rupes oleen valmiita töitä. Tämä saattoi olla myös mun viimenen Sketchcity tapahtuma Manchesterissa.

Sähköposti on melkein tukossa kun ei koko viikonloppuna päässy tarkistaan postia. Eddie Colemanissa on jatkuvasti jotain ongelmaa internetin kanssa.

Juoksumatto

Tänään olin elämäni ensimmäistä kertaa juoksumatolla. Tuntuu uskomattoman typerältä, että ihmiset juoksee pienen kuminpalan päällä tunkkasessa huoneessa, jossa on maailman rumimmat seinät, mutta pakkohan sitä oli kokeilla.

Alku meni hyvin, astuin maton päälle ja näpyttelin epämääräisesti miljoonia nappuloita. Lopulta sain laitettua painon ja iän oikein ja matto alko liikkumaan. Tosin se liikku liian hitaasti, joten en tienny mitä tehdä seuraavaksi, kunnes löysin "SPEED" napin. Hauska nappi tuo speed. Varsin hauska. Mä olin ku jostain komediasta. Yritin säilyttää tasapainon epämääräsellä liikkuvalla alustalla, mutta lopulta löysin oikean rytmin ja nopeuden ja ajattelin, että tämä on nyt sit sitä.

Kunnes mun kengännauha aukes. Mun piti keksiä joku keino päästä pois juoksumatolta. Noh, fiksuna tyttönä päätin, että jos vaan lakkaan kävelemästä niin mä liun matolta pois, ihan niinku Ok Go! musiikkivideossa. No se liukuminen meni ensimmäisen sekunnin ajan hyvin, kunnes tajusin, että matto loppuu ja mun toinen sekunti, jolloin tajuan että mä kaadun nyt ja en voi tehdä sille asialle enää mitään. Sitte olin rähmälläni siellä juoksumaton takana. Onni onnettomuudessa mun ei käyny kuinkaan. Kuntosali oli ihan täynnä ihmisiä ja kaikki yritti niin kovasti olla nauramatta. Mä räkätin siellä lattialla ihan täysillä, sidoin kengännauhat ja nousin uudestaan juoksumatolle. Kaikki kyseli "are you allright" huolestuneille katseilla. Heh.

20minuutin päästä mä aloin väsähtää ja halusin lopetella, mutta en uskaltanu/osannu pysäyttää juoksumattoa joten juoksin vielä 10 minuuttia lisää. Tällä kertaa pääsin säädyllisesti pois matolta, mutta puolen tunnin juoksun jälkeen oli huomattavan vaikeaa kävellä tasasella pinnalla...

Nyt mietin uskallanko mennä takasi vai en. Ehkä mun pitää vaan tulla sinuiksi juoksumaton kanssa.

Kuinka kaipaankaan...

...maksalaatikkoa, itte tehtyjä lihapullia, kaupan roiskeläppä pitsoja, nakkeja, laktoositonta maitoa, valion hedelmäpommi jogurttia, vanilja-mansikka jogurttia, ruisleipää, salmiakkia, lakritsaa, Elovena kaurapuuroa, omena-kaneli pikakaurahiutaleita, mummin lasagnea ja jauhelihakastiketta, äitin lihakastiketta ja kasvisgratiinia, mun tonnikala-, lohi- tai kinkkupiirakoita, normaalia pullaa, kebakkoja, Oltermannia, valion laktoositonta vaniljajätskiä, kinuskikastiketta, pihviä, tai mitä tahansa liharuokaa joka ei oo kanaa tai jauhelihaa, mumman mokkoosia ja lettuja, Satun kokkauskokeiluita (etenki suklaakakkua), Emmin opiskelijakeittiöihmeitä, Sannan "mitä kaikkea voit tehdä makaroonilla" ruokaa, maitorahkaa, mannapuuroa, riisipuuroa, helmipuuroa, muroja, Tuomon tekemää lihamureketta....

...täältä jään kaipaamaan sitä, että Subway on 5min kävelymatkan päässä...

...ja ehkä myös Intialaisia baheja, ja mango-passion jogurttia (joka on aina loppu ku meen Tescoon).

Joulujoulu tulee jo

Tänään oli Salford Shopping Cityssä JOULUPUKKI featuring CINDERELLA suoraan Suomen LAPISTA. Lihavat tenavat jonotti kiukkusina tyhmät hatut päässä, että äiskä ja iskä sais niistä kuvan joulupukin sylissä 6 punnan hintaan. Käytiin kaverin kanssa ostaas joululahjoja. Myyjä katto vähä kummasti ku kummallaki oli syli täynnä samoja "joululahjaobjekteja". Taidettiin tyhjentää koko hylly niistä. :)

Tänään sain vihdoin hoidettua Tuomon ja mun joulu-uusivuosi varaukset kuntoon. Marin matkatoimisto on nyt sitte hetkeksi sulkeutunu. Ei jaksa enää googlettaa yhtään mitään. Mutta ihan tulevaisuuden vinkinksi www.booking.com on loistava sivusto ja Virgin junayhtiöltä saa yllättävän hyviä tarjouksia matkustamiseen. Jos kaipaatte apua Lontoon matkailuun niin mä tiedän kaiken.

Pihalla sataa horisontaalisesti, masentavaa, todella masentavaa. Huomenna on tiedossa kokkausilta. Tosin tällä kertaa me tehdään ruokaa pojille ku ne on tehny tän kämpän tytöille niin monta kertaa. Nyt mun on pakko palata 3D:n pariin ja illalla herkuttelen Lostin 3 tuotantokauden lopuilla jaksoilla...

Uutisia uutisia

Heh. Britanniaan on annettu tulvavaroitus Pohjanmerellä riehuvasta myrkystä ja me kun eilen ihmeteltiin miks täällä sataa vaakasuoraan. Käveleminenki oli vaikeaa ku tuuli meinas viedä jalat alta ja eilen oli ensimmäistä kertaa todella todella kylmä. No, onneks oon jo saanu kyydin, jos taivaalta sataa ämmiä ja äkeitä puol kahen aikaan.

Täällä oli viikonloppuna Bonfire night, mitä ikinä se sitte tarkottaakaan. Jokatapauksessa se on ollu tekosyy alueen kaikilla alle 18-vuotiaille ampua raketteja viimesen kuukauden ajan ja viime viikonloppu oli kaikista pahin. Kadulla kun kävelee, niin meno on yhtä villiä ku Suomessa uutena vuotena. Joku tenava (13v) oli keksiny listiä vanhan äijän ja polttaa sen sitte kokossa. Eipä tunnu nuorilta häiriintyneiltä miehiltä puuttuvan mielikuvitusta nykypäivänä.

Järkyttäviltä Jokelan uutisilta ei oo voinu välttyä täälläkään.

The Flags

Juuri kun Stonehengen reissusta alko toipua niin tuli jo maanantai ja me tajuttiin, että nyt on viimenen tilaisuus nähdä The Flags ennen esitysten loppumista. Niinpä reippaana tyttönä soitin taas puhelinpalveluun ja yritin varata meille lippuja. Manun Royal Exhange teatterissa on "Happy Monday" joka maanantai, eli alle 25-vuotiaat pääsee 4 punnalla kattoon päänäytöstä. Hyvä puoli on se, että liput on halvat, huono puoli on se, että yleisö on täynnä kikattavaa kakaralaumaa, jotka ei tajua pitää turpaansa tukossa silloon ku pitäis.

Jokatapauksessa eilinen ilta oli historiallinen, koska se oli Johnin 24-vuotisen elämän ensimmäinen kerta teatterissa. Niin sitä vaan joutuu kultturelleille vaikutuksille alttiiksi ku rupee hengaamaan vaihtarityttöjen kanssa.

Näytelmä oli hyvä, musta komedia Irlannin rumimman rannan kahdesta surkeimmasta hengenpelastajasta. Osa vitseistä meni ohi korvien kuulun ymmärtämisen takia, mutta suurimmaksi osaksi se oli tosi hyvä ja viihdyttävä. Tosin tää on taas tätä, Jamie ei nauranu kertaakaa ja meinas nukahtaa ja John ei meinannu pysyä tuolillaan ku sitä nauratti niin paljo. Mä ja Karin oltiin jotain siitä väliltä. Muutenki Royal Exchange teatterina oli varsin jännä ratkasu, ison hallin eteiseen oli rakennettu iso lasipallo, päänäyttämö, jossa oli penkkejä 3 kerroksessa ja teatteri"lava" siinä keskellä.

Nyt kun pääsi teatterin makuun niin tahtoo lisää.

Bath - Stonehenge

4h bussissa Bathiin. Kuulostaa lupaavalta, mutta jos oot heränny aamulla kuudelta ja oot Bathissa vasta kolmelta niin siinä vaiheessa ei enää kauheasti naurattanu. Me juututtiin liikenneruuhkaan (yes!), bussi hajos (yes!), yhtä satunnaista telaketjua yritettiin vaihtaa puoltoista tuntia (yes!) ja sitä rataa. Kun vihdoin päästiin Bathiin niin oli se sen arvosta. Kaunis ja romanttinen, historiallinen roomalainen kaupunki eteläisessä Englannissa. Mentiin ensimmäisenä kylpylämuseoon, jonka sikakalliit liput puistattaa vieläki. Kun tultiin ulos museosta niin oli pimeä, kaikki paikat oli kiinni ja bussin tuloon oli 5h joten me vaan syötiin ja juotiin kunnolla ja käveleskeltiin ympäri Bathia.

Porukka oli mahtava. Tunnelma oli samanlainen ku yläasteella ruottin reissuilla. Ei ollu väliä oliko yksin tai kaksin liikkeellä, koska kaikki oli nuoria ja samanlaisesta elämäntilanteesta niin juttua riitti. Hostelli oli ehkä kaunein koskaan ja hienolla paikalla vuoren rinteessä, vaikka makuuhuoneet oliki just tyypillisiä kesämökkitason ummehtuneita luukkuja. Löysin taas yhden suomalaisen lisää Manchesterin suomikokoelmaan: Tiina Hesan kauppakorkeesta.

Sunnuntai aamuna tehtiin visiitti Stonehengeen. Koko bussimatka oli sumuista ja sateista. Luojan kiitos Stonehengessä pilvet siirty syrjään ja aurinko paisto jäiselle nurmikolle. Mulla on ihan älyttömästi kuvia isoista kivistä. On ihan käsittämätöntä miten joku/jotkut on keksiny kasata pinon kiviä satunnaiselle paikalle keskelle ei mitään. Paikka oli kertakaikkisen mahtava. Loppupäivä vietettiin taas Bathissa. Bath on varsinainen turistikaupunki. Paljon omaperäisiä liikkeitä ja pikkuputiikkeja, esiintyviä taiteilijoita katujen varsilla, Jane Austen tyylinen ympäristö... Me osallistuttiin Bathin kävelykierrokselle. Opas oli kertakaikkisen ihastuttava vanha rouva ja me saatiin tosi paljo irti parin tunnin aikana, jonka kävely kesti.

Paluumatka Salfordiin oliki sitte taas yhtä tuskanen. Ryan kuorsas mun vieressä, mutta en hennonnu herättää sitä. Parin tunnin jälkeen mua ei enää nukuttanu yhtään, mutta kappas kummaa, juututtiin taas liikenneruuhkaan. Tapettiin aikaa pelaamalla korttia ja juttelemalla kaiken maailman turhuuksia. Me yritettiin Tiinan kans opettaa Ryanille suomea, mutta jos on syntyny jenkkeihin ja omaa jenkkiaksentin, niin siitä ei noin vaan pääsekkää eroon. 6,5h päästä olin vihdoin kotona ja Bathin reissu oli ohitte.

Kämppisten ihanuus (ja kurjuus)

Meidän teini siivoa meidän keittiötä. Tyttö oli unohtanu perunat suljettuun muovipussiin huoneenlämpöön kahdeksi kuukaudeksi. Me ollaan ihmetelty miten meidän keittiö on niin täynnä kärpäsiä, mutta luultiin sen johtuvan banaaneista, ja ruvettiin ostamaan vähemmän banaaneita. Tänään kurkkasin sinne kaappiin ja nostin roskiin mätää vuotavan homeisen muovipussin täynnä itäneitä perunoita. Haju oli kuvottava, vaikka mun nenä onki tukossa. Nyt tytteli on sitte pyyhkiny koko kaapin ja pesee lattian ja pesee kaikki astiat ja heittelee muita mädäntyneitä ruokia roskiin. Kokemus on paras opettaja, ku muuttaa ekaa kertaa pois kotoa.

Äiti, isä ja Riina tulee tänne huomenna. Toisaalta en haluais siivota meidän keittiötä, että ne näkis millasta täällä normaalisti on. Toisaalta taas odottaessa mulla ei oo muutakaan tekemistä ja keskiviikkona joka tapauksessa siivoojat tulee käymään. Mä oon ihan varma, että tytöt ei tiedä mihin tiskirättiä vois käyttää. En oo koskaan nähny niiden pyyhkivän leivänmuruja pois pöydältä TAI nostavan lattialle pudonneen makaronin /kurkunpalan/ leivänpalan/ suolapähkinän pois roskiin. Suoraan sanoen, mä oon ainut kotitalousorientoitunu ihminen täällä. Mä kyllästyin, että mun ainut pikkulusikka oli aina kateissa, joten ostin niitä neljä lisää. Siinä missä tytöt sottaa muuten vaan, niin mä kokoan aina huomattavan tiskipinon päivän aikana. :)

Heh, J kävi just hakees lattiamopin jostain tosi kaukaa. Huomautin, että meillä on omaki lattiamoppi. "Ai, on vai. En mä ollu koskaan huomannu." Sama juttu kävi uunikintaiden kanssa. "Ai, en mä tienny, että mulla on uunikintaat." No sehän on hyvä, ku me ollaan pyyhkeillä nosteltu juttuja uuniin ja uunista. Mä luulen, että joudun jutteleen teinin kanssa vakavasti taloudenhoidosta. Mä oon muuten tän asunnon kaikista vanhin. Pitää ottaa keittiön lisäksi puheeksi vielä vessapaperit ja hiukset meidän suihkussa.

Kämppisten ihanuus on taas se, että sä et koskaan oo yksin. Jos on ilonen päivä tai surullinen päivä niin kaiken voi jakaa niiden kanssa. Mä koen oloni turvalliseksi täällä tässä seurassa ja meillä on hauskaa keskenämme. On yleinen vitsi, että mä tiskaan aamulla jumalatonta tiskivuorta ja kukaan muu ei osaa tehdä ruokaa ku mä. Kämppisten kanssa voi tehdä kaikkea hetken mielijohteesta tai lähteä vaikka ulos lyhyellä varotusajalla ja näihin tyttöihin voi luottaa. Ei mua oo koskaan tarkotettu yksinasujaksi. Ja vaikka purnaanki nyt leivänmuruista, niin ei ne mua oikeesti haittaa. Taisin jo joskus aiemmin sanoa, että oon päässy jonkinlaiseen zen-tilaan siivoamisen suhteen.

Rullaluistelu disko

Kuulin pari viikkoa sitte, että Manchesterissa Puressa on joka keskiviikko rullaluisteludisko. Ajatus oli niin mahdoton, että pakkohan sitä oli tänään käydä kokeilemassa. Me oltiin kerranki ajoissa, jonotettiin kymmeneltä oven edessä sisäänpääsyä. Ennen yhtätoista pääsi ilmaseksi sisälle, narikka punnan ja rullikset 3 puntaa. Aika kohtuuhintanen ilta. Rullikset oli sellaset kunnon vanhanajan 4 pyörää ja edessä stoppari, vaaleenpunavalkoset raidalliset retrovehkeet. Ennen rullisten vuokraamista piti allekirjottaa vastuuvapautussopimus, ettei haasta klubia oikeuteen jos kännissä toikkaroi rullilla. Tosin en nähny siellä ketään, joka olis ollu päissään. Rullikset itessään oli jo niin haastavat tappokoneet, ettei siihen tarvita alkoholia sotkemaan. Disko oli pyöree puulattialla varustettu tila, jossa luisteltiin ympyrää 90 luvun parhaiden diskohittien paukkeessa. Ensimmäiset puoli tuntia meni siihen, että oppi luistelemaan ja loppuillasta viimenen tunti siihen, että yritti pysyä pystyssä vaikka kaikki töni, tuuppi ja oli ruuhkasta. Mutta oli ihan kivaa, ainaki tosi erilaista.

Nyt syön "iltapalaa" eli yöpalaa, mun uutta lempiruokaa: Wensleydale (kuulostaako tutulta, ootteko nähny Wallace&Gromittia) juustoa ja makkaraa paahtoleivän päällä.

Sketchcity

Mä oon niin ruvennu rakastaan Manchesteria. Ei Tampereella vaan koskaan järjestetä tapahtumia, jossa ihmiset saa vapaasti viettää sunnuntai-iltansa piirtelemällä pöydille.

Bongasin lehdestä artikkelin, jossa hehkutettiin Contact Theaterin Sketchcity tapahtumaa. Hyvää musiikkia, mielenkiintonen ympäristö, ruokaa ja juomaa ja paljon luovia ihmisiä ympärillä 4 punnan arvosta. Sketchcityn idea on saada kaikki ihmiset kokeilemaan piirtämistä luontevalla tavalla. Baarin jokainen pöytä oli verhottu valkosella lastulevyllä ja joka pöydällä oli iso kasa tusseja odottamassa valkoisen pinnan täyttämistä. Me tultiin Grahamin kanssa onneks niin ajoissa, että saatiin ihan oma pöytä. Sen jälkeen ei sitte juteltukaan seuraavaan 4h, paitsi siinä välissä ku nälkä paisu liian kovaksi ja piti hakea "wedgies" baarista.

Siellä oli ihan pieniä lapsia kieli keskellä suuta piirtämässä pöydälle akryyliväreillä. Oli taidekouluopiskelijoita, jotka valtas kokonaisen seinän omilla elukoillaan. Oikeita graffittitaiteilijoita, jotka spreijas omat tuotoksensa, sunnuntaiteilijoita ja Art Directoreilta (AD silmälasit, visut tietää) näyttäviä tyyppejä, jotka luultavasti metsästi freelancereita. Aivan takuuvarmasti meen sinne uudestaan. On ihan mahtava fiilis, koko ilta liuotin tussin hajussa, niin ei mikään ihme.

Meidän pöytä oli 1mx1m ja 3/4 on piirretty täyteen. Graham ajatteli kysyä, josko me saatas pöytä mukaan ja järkkärit oli tosi ystävällisiä, että ottakaa siitä vaan. Niin me sitte käveltiin läpi Manchesterin keskustan töherryspöytä kainalossa. Pitää vaan ottaa joku ilta uusiks ja täyttää loput valkosesta alueesta. Töhertely on kivaa!

Aivan varmasti tuon tän idean Suomeen. Kyllä TTVO:lla nyt yks töhertelyilta saadaan järjestettyä.

Niin ja ONNEKSI OLKOON KIMI RÄIKKÖNEN!

Siivous osa 2

Me päätettiin Karinin kanssa suursiivota koko kämppä eilisen "siivouksen" jäljiltä. Imuroitiin kaikki pinnat uudestaan ja mä imuroin kaikki popcornit pois mun lattialta (vihdoinki). Tuuletettiin, pestiin lakanat, pyyhittiin pinnat, tiskattiin, laitettiin keittiö nätiksi...

Mä pelasin pajatsoa alakerran pyykkikoneilla jonki aikaa. Ärsyttää ku 10p kolikko pitää syöttää sinne oikeassa kulmassa ja oikealla nopeudella, jotta kone suostuu toimimaan. 2 puntaa eli 3 euroa siitä ilosta, että saat pyykin puhtaaksi.

Nyt pitäis vielä lähteä kauppaan ostaan lihaa. On menny vähä kasvispuoliseksi mun ruokavalio, ku ei jaksa keksiä mitä lihaa sitä pannulla polttais tällä kertaa. Joka päivä vihaan tota uunia enemmän ja enemmän. Paistoin pullia yks päivä ja ne palo mustiksi päältä ja jäi totaalisen raaoiksi alta. Eläkööt rautavastukset uunin sivuilla! Luojan kiitos asteikko on sentään celsiuksina.

Tämä mun ja Karinin kotitalousinto johtuu siitä, että Karinin treffit on tänään täällä. Love is in the air...

Siivous

Keskiviikko on meidän siivouspäivä. Kaksi touhutätiä tulee tänne ja laittaa paikat ojennukseen. Tosin mä oon sen verran reviiritietonen, että mua vaan ärsyttää niiden siivoustapa. Esimerkiksi tänään, menin keittiöön ja ihmettelin miten siistiä siellä onkaa. Sitte muistelin, että meillä oli eilen kyllä armoton läjä tiskiä ja roskaa tossa pöydällä, että missähän ne on. Ajattelin, ettei sillä oo väliä ja rupesin tekeen aamupalaa. Ensimmäiseksi piti koluta kaikki kaapit läpi ja ettiä kattila, sitte sama uudestaan lautasten ja pikkulusikan suhteen. Joka keskiviikko siivoojat piilottelee puhtaat astiat eri kaappeihin ja siinä menee aikaa, kun yrittää ettiä sen kyseisen kaapin. Itseasiassa ne piilottelee kyllä likasetki astiat. Laitoin grillin päälle ja ihmettelin, että minneköhän ne on mun armottoman likasen paistinpannun iskeny. Hetken päästä alko haista kummalle ja kappas, likanen paistinpannu ja likanen puulasta oli siellä grillin SISÄLLÄ. Just. Niinhän sitä siivotaan. Mäki tapaan laittaa pyykit uuniin piiloon. Tulipalolta kuiteski vältyttiin ja joka tapauksessa meidän keittiö on nyt siisti.

Musiikki

Manchester on todella musiikkikaupunki ja täällä on hieman nimekkäämpiä bändejä esiintymässä ku Tampereella. Pari viikkoa sitten oltiin Roadhousessa Oh no onon ja Menomenan keikalla. Kummatkin ihan loistavia! Tulevina kuukausina Underworld, The Cinematic orchestra, Groove Armada, Mika, The Hives, Roisin Murphy, The Chemical brothers, Apocalyptica, Bloc Party ja Kaiser chiefs tekis keikat. Näiden lisäksi täällä on valtavasti "pienempien" bändien keikkoja, joita en oo vielä kuunnellu kauaa, mutta pidän jo siitä mitä oon kuullu. Valitettavasti liput on hintavia, joten keikkakerrat pitää punnita tarkkaan.

Parasta täällä on kuiteski indie. Yks kaveri täyttää mun kovalevyä toinen toistaan ihanimmilla biiseillä ja mun rakkaus indieta kohtaan vaan syvenee. Välillä pitää silti kuunnella Five Corners Quintettia, että voi muistella Suomea. Täällä on hirveästi indie-klubeja joissa on tullut käytyä muutamaankin otteeseen. Aina kun englannin sää saa mielen synkäksi (kuten tänään), niin 24h party people-soundtrack soimaan ja johan alkaa olo parantua.

Oltiin eilen kisailuvisailuillassa ja oltiin tavattoman surkeita. Surkeus johtu mm. siitä, ettei ymmärretty kysymyksiä. Ehkä jätän englantilaiset pubivisailut englantilaisille. Yleistieto Coronation Streetistä on nimittäin aika suppea.