Koulu - game design kurssi

Mä yritän täs pikkuhiljaa toipua shokista. Vielä eilen naureskelin, että mulla on vaan 6h luentoja viikossa. Ketun kikkurat. Tänään todellisuus iski lujempaa ku leka sementtiin. Rakkaat luokkatoverini ovat selviytyneet viime vuonna niin aliarvoisesti, että tänä vuonna tasoa kiristettiin reippaasti.

Tunnin alussa mä sain totutella enkun kuullunymmärtämiseen. Puhetahti oli niin nopea ja kiihkeä ja murteellinen, että huomio ei saanu herpaantua sekunniksikaa. Zuby (opettaja) tiivisti 2h:n enemmän asiaa ku TTVO:lla koko kurssin aikana. Mun pitäis kehittää 3000 sanan pelikonsepti Zubyn vaatimusten mukaan, 2D kartta pelistä Illustratorilla ja 3D kartta pelistä jollain mulle tuntemattomalla Unready-3D ohjelmalla. Aikataulu on äärimmäisen tiukka ja tehtävä etenee vaiheittain joulukuun alkuun asti, jolloin kaiken pitäis olla valmista.

Zubyn tunnilla toinen puoli musta halus karata kiljuen ja hiuksia repien huoneesta pois. Toinen puoli taas yritti hengittää rauhallisesti ja ajatella, että on sitä pahemmistaki selvitty. Että kyseessä on haaste, josta on selvittävä. Mari ja 3D on aina sellanen haaste, et saas nähdä...

Zuby määräs mulle kotitehtäväksi pelata niin paljo tietokonepelejä ku viikkoon mahtuu. Tutkia niiden tasoja ja rakenteita ja vertailla pelikokemuksia toisiinsa. Ja nyt lakkaatte nauramasta siellä kotona. On eri asia lukea kirjasta faktaa ku opetella pelaamaan peliä. Esimerkiksi rakkaat luokkakaverini, eivät olleet tehneet tänä kesänä töitä, koska he olivat pelanneet videopelejä koko ajan. Mulla olis viikossa 20 vuoden edestä kirittävää peliteollisuuden parissa.

Mun luokkakaverithan on kaikki poikia. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Kun ne oli eka puol tuntia nauranu sille, että oon vaihto-opiskelija, joka ei oo pelannu Halo3:sta (mikä se on?) eikä halua töitä EA:lta niin kaikki oli ok. Ne siis rauhottu hetkeksi. Mitään selvää niiden puheesta en saanu. Hyvä puoli on se, että kun naispuolinen olento tulee urosvoittoiseen luokkaan niin sitä saa pakostaki huomiota. Ja se on hyvä, koska mä tartten paljo apua ja paljo kavereita, että pääsen noista tehtävistä läpi. Onneks mun ei tarvi muistaa luokkakaverien nimiä, koska joka toisen nimi on Steve. Eli jos tarttee apua, niin huutaa Steve, niin joku vastaa pakostaki.

Tällä hetkellä mun ensimmäiseen hätäiseen katseeseen vastas neljän viihdyttäjän ryhmä: Steve "Ginger, Steve "Irish", Don ja 2,5 metrinen Kalashnikov. Ne vei mut syömään ja jutteli mukavia. Tosin kun kyseessä on pojat, joilla ei oo sosiaalista elämää, niin ne ei oikein osannu keskustella sillee, että tyttö pysyis mukana. Huhhuh, tästä tuleeki pitkä 4 kuukautta.