Itsestäänselvyyksiä

Rutiinit, tavanomaisuudet ja itsestäänselvyydet suojaavat pienen ihmisen päätä isossa ja ihmeellisessä maailmassa, mutta valitettavasti suomalainen logiikka ei päde Britanniassa. Tässäpä muutamia esimerkkejä.

Kunnallistekniikka: Maa jossa sataa vettä 360 päivänä vuodesta, mutta ei lunta, ei tarvitse tasaisia sileitä asfaltteja tai ojia, koska aurauskalusto ei työskele täällä. Näin ollen täällä ei myöskään näe rullalautailijoita, rullaluistelijoita tai muuta urbaanin kulttuurin rullailuelämää, koska se on tehty mahdottomaksi. Polkupyörää kukaan ei vaivaudu edes omistamaan, koska omistussuhde jää yleensä hyvin lyhytikäiseksi. Jos et itse kuole liikenteen seassa GTA bussien ja taksien alle, niin joku ilomieli pöllii kyllä pyöräsi. Jalkakäytäville ei ole tilaa oikeastaan missää, koska tiet on suunniteltu hevoskärryille. Hevosistahan johtuu myös vääränpuolimmainen liikenne.

Virastot: Suomessa riittää, kun hoitaa asiat hyvin yhden viraston kanssa ja posti ja maistraatti hoitavat muuttuneet osoitetietosi eri paikkoihin. Britanniassa muuttuneen osoitetiedon hoitaa 10 vuotta postia jakanut partaheppu, joka pystyy muistamaan, että tämä henkilö ei asu enää tässä osoitteessa vaan tuossa viereisessä. Briteissä mikään virasto ei vaihda tietoa keskenään, koska ihmiset pelkäävät hysteerisesti identiteettivarkauksia ja muita tietosuojarikoksia. Tämän takia kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen, aina. Tänään sain City Council of Manchester ilahdutti minua somalinkielisillä ohjeilla, joissa neuvotaa tekemään...öm...jotain?

Kesä: Sitä ei ole. Jos Suomessa onkin laimeammat vuodenajat, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, niin vuodenaikoja silti on. Manchesterissa on ihana lokakuu, kertaa kaksitoista.

Ihmiset: Suomessa ei ole vaikeaa viettää päivää puhumatta. Täällä se on mahdotonta. Kaupassa, ravintolassa, virastossa, posti- tai maitomiehen kanssa ja kadulla törmää tilanteisiin, jossa väistämättä ajautuu hyväntuulisiin ei-niin-mitenkään-tärkeisiin keskusteluihin hauskojen ihmisten kanssa. On vaikea olla huonolla tuulella, jos tärkeässä viranomaishaastattelussa ko viranomainen alkaa piirtämään kanssasi pilakuvia kollegoista ja soittaa seuraavana päivänä perään ja kertoo työnhakuvinkkejä. Brittejä on pakko rakastaa.

Jäätelö: Sitä ei ole. Tai onhan täällä jäätelöautot, jotka ovat varsin sympaattisia, mutta ei salmiakkijäätelöä! Tahtoo! Ei voi elää ilman! Ben&Jerry'siä saa kyllä jokaisesta kaupasta, mutta ei sitä mitä eniten kaipaa.

Tuholaiset: Jos talo on rakennettu sata vuotta sitten, on hyvin todennäköistä, että alkuperäisiin suunnitelmiin on jäänyt Henri Hiiren kokoisia aukkoja, sinne sun tänne, ympäri taloa. Mä en tykkää Henristä ja Henri ei tykkää musta. Oon yrittänyt houkutella kissaa keittiöön yöksi, jotta Henrin olemassaolo olis olematonta, mutta kissat täällä on vieläki ittepäisempiä ku Suomessa. En tunnu löytävän yhteistä kieltä kun "ksssss, kssss" ei toimi.

Lista saa jatkua myöhemmin.

Lomakkeita, lomakkeita, lomakkeita

Britanniassa, jos missä, voi tuntea olonsa kuin "Haluatko Miljonääriksi" -ohjelmassa. Tuhansia kysymyksiä ja tuhansia monivalinta lomakkeita täytettäväksi: "Oletko valkoihoinen?", "Onko sinulla kuntosalin jäsenyys edelliseltä visiitiltäsi Britanniassa?", "Olitko osallisena Montserratin tulivuorenpurkauksessa?" jne. Yksikään valtion elin ei vaihda tietoja keskenään, mutta silti kaikki tarvitsevat vastaukset samoihin kysymyksiin, joten olen henkilökohtaisesti tuhonnut puoli sademetsää siihen paperipinkkaan, jota on tullut erinäisissä virastoissa täytettyä. Palvelu on kuitenkin aina poikkeuksetta ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityiset kiitokset täytyy antaa Loyds TSB pankille, joka avasi pankkitilin ilman kaasulaskun väärentämistä...

Hetki sitten kävin kunnallisviranomaisen kotikäynnillä keskustelun siitä, kuinka uskomatonta on, että pohjois-Euroopassa ihmiset osaavat niin monia kieliä. Samalla puhuttiin Montserratin tulivuorista ja vastaavista maahanmuutolle hyvin olennaisista pikkuseikoista. Mielestäni tällaiset keskustelut pitäisi ehdottamasti nauhoittaa ja laittaa ylioppilaiden kuullunymmärtämiseen käytännönläheisinä ja varoittavina esimerkkeinä kuinka paljon kärsivällisyyttä käytännön kielitaito vaatii.

Kaikista lomakkeista huolimatta en silti saa National Insurance numeroa tai mitään muutakaan olennaista ja tärkeää, koska luonnollisesti kaiken tämän tiedon läpikäyminen tulee viemään aikansa.

Tampere-Tukholma-Manchester-Levenshulme > 14h ja vahvemmat reisilihakset

Perillä ollaan. Tuntuu hassulta kritisoida 7h junamatkaa Rovaniemellä, jos 14h matkustaminen ympäriinsä tuntuu ihan ok:lta. Helikopterin ja pienoislentokoneen 30 paikkainen lentoihmehirviö kiidätti minut ja onnekkaat 10 matkustajaa Tampereelta Tukholmaan kauniissa kesäsäässä. Ulkona -40C ja aurinko paistoi. Arlandalla vietetyt 5h kuluivat nopeasti serkkuni kanssa ja sitten minä 55kg, rinkka 18kg, vetolaukku 12kg ja käsimatkatavarat 8kg lähdimme kohti Manccia ja Levenshulmea.

Jennin asunto on ihana tyypillinen englantilaistalo. Yli satavuotias vanhus, jonka jokainen seinä on vähän vinossa ja jokainen pistorasia ja valokatkaisin mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Tällä talolla on luonnetta, puutarha ja lemmikkejä (etanoista ja koiperhosista juttua myöhemmin). Levenshulme vaikuttaa oikein leppoisalta ympäristöltä, mutta tutkimusmatka on vielä kesken.

Säätilasta loppuun vielä sen verran, että tällä hetkellä Manchester on pätsi. Mä hikoilen istueltanikin. Sateen jälkeen ei tuu raikasta fiilistä niinku Suomessa vaan entistä ahdistavampi kuumuus ja tunkkasuus. Mut kesä on vaan kerran eikä mulla oo saunaa, joten kaippa se nyt tästä.

Tuhat ja yksi muuttolaatikkoa

Neljän päivän päästä on edessä Manchester osa 2. Palaan kahden vuoden takaisiin maisemiin taistelemaan byrokratian ja viranomaisten kanssa siitä kumpi on parempi tapa todistaa henkilöllisyytensä: kaasulasku vai sirullinen passi. Työvoimaviranomaisten, pankkihenkilöstön ja kirjastovirkailijoiden kanssa kun ei voi asioida ilman voimassa olevaa kaasulaskua. Tarkoituksenani on löytää graafisen alan töitä Brittiläisen median toisesta pääkaupungista, mutta katsotaan kumpi tarvitsee enemmän Illustratorin käyttötaitoani: Orchard agency vai Levenshulmen Burger King.

Tällä hetkellä taistelen 40m2 kämpässäni lattiatilasta tuhansien pahvilaatikoiden kanssa. Muuttaminen ja pakkaaminen on ehdottomasti inhokkilistani kärkipäässä heti järvikalojen jälkeen. Varsinkin, jos pakkaaminen edistyy hitaasti, koska jatkuvasti keksii kaikkia uusia tapoja kuluttaa aikaa kaikkeen muuhun kuin pakkaamiseen...

Goodbyes

Viimenen ilta Salfordissa. Sitte mun vaihto on ohitte ja pitää totutella taas kuulemaan suomea joka puolelta. On ihan epärealistinen olo. Oon pakannu koko päivän, mutta sitte puran laukun ja alotan uudestaan. Nyt oon siinä vaiheessa, että pitäis imuroida lattia kaikesta roskasta ja siivota keittiö. Uskomattoman paljon tavaraa sitä on saanu mahdutettua näin pieneen kämppään parin kuukauden aikana.

Tänään on tullu myös jätettyä paljo hyvästejä. Toivottavasti ne ei oo hyvästejä vaan mahdollisimman moni tulee käymään Suomessa tai vastaavasti mä pääsen käymään Amsterdamissa, Saksassa, Espoossa ;), Tsekeissä, Puolassa...

Happy merry christmas

Hyvää joulua kaikille ihanille ihmisille Suomen kamaralla. Kuukauden päästä näen teitä taas. Salfordissa on kaunis brittiläinen rankkasadekeli. Onneks on ihana lämmin Eddie Colmanin 3/2/A kämppä, jossa patteri posottaa täysillä lämpöä ja yrittää voittaa ikkunasta vetävän kylmyyden.

Maha on täynnä suomalais/brittiläistä jouluruokaa made by Tesco, Iceland, Tuomo ja minä. Onneks huomennaki saa taas syödä niin, pysyy joulun perustarkotus kunnossa. Joulusaunaan ei päässy, mutta pitää keksiä jotain korvaavaa aktiviteettia sen tilalle. Joulukuusenki virkaa toimittaa kaverilta lainassa oleva palmunverso.

Eli vielä kerran, hyvää joulua!

Manchester - Salford

Kulttuuria, elokuvia ja musiikkia jotka olennaisesti liittyy tähän paikkaan:

24h party people: uskomaton elokuva Tony Wilsonista ja Manchesterin musaskenestä 70-luvulta 90-luvulle asti, yks maailmankaikkeuden parhaimmista soundtrackeista

Control: koskettava elokuva Ian Curtisista, Joy Divisionista, Manchesterin musaskenestä, loistava, myös yksi parhaista soundtrackeista

Trainspotting: 90-luvun legendaarisimpia elokuvia Edinburghilaisten nuorukaisten ajatumisesta vaikeuksiin. Yks suosikkileffoista ja edelleen sarjassamme parhaat soundtrackit koskaan.

Taste like honey: kuvaus Salfordin ankeudesta, en oo vielä nähny, mutta Karin suositteli

Hacienda: 80-ja 90-luvun legendaarisin persnettoa tuottanu klubi, joka oli New Orderin ja Tony Wilsonin hengentuotos. Samaan kastiin liittyy myös hakusanat Factory ja pian avattava Paradise factory.

The Smiths (Salfordista), Joy Division (kitaristi Salfordista), New Order, Happy Mondays, Ian Brown, Buzzcocks, The Chemical Brothers, Morrissey, The Stone Roses, The Verve...

Mä oon viettäny Wikipediassa tunteja näillä hakusanoilla. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi New Order hajosi vasta keväällä ja Wilson kuoli elokuussa ja mä kuulin kummastaki ensimmäisen kerran vasta syyskuussa. Jos suomessaki olis oma Tony Wilson niin Yleisradio ei tekis niin suunnatonta alamäkeä nuorisokulttuurin puolella, kaikki sympatia Empulle ja Suomineidoille.

Sketchcity part 3

En tiedä oliko tämä sitte mun viimenen Sketchcity vai vieläkö ehdin yhteen, mutta hauskaa mulla oli silti, taas. Sunnuntaina oli jouluspesiaali ja liput makso punnan vähemmän ja kaikki sai karkkia. Tosin suurin osa taideopiskelijoista oli jo lähteny joululomalle, joten siellä ei ollu niin paljoa ihmisiä.

Sketchcity on siitä hauska tapahtuma, etta siellä on paljo lapsia. Ne on ihan innoissaan ku ne saa piirtää pöydille. Porukka on jaettavissa kolmeen osaan: tosissaan olevat taidekouluopiskelijat, puolivakavissaan olevat sunnuntaitaitelijat (minä ja Mahmoud) ja sunnuntaitöhertelijät. Mahmoudin kanssa puhuttiin siitä, etta Sketchcityyn haluaa tulla uudestaan ja uudestaan koska tunnelma siella on niin vapautunu. Siellä ei tartte suorittaa tai tehda suuria taideteoksia, mutta jos onnistut tekeen jotain hienoa niin saat siitä palautetta heti samantien. Ihmiset juttelee aika avoimesti toisilleen ja viime kerralla pääsin tosiaan mukaan Sketchcity dokumenttiin. Tällä kertaa en jaksanu olla liian taiteellinen, joten jätin mun taidetöherrykset paikan päälle sähkopostiosotteella varustettuna. Porukanki alkaa jo tuntemaan ku samat kaiffarit on siellä joka kerta tehden saman tyylisiä juttuja.

Sunnuntaina palkitsin itseni myos Brittiläisella erikoisuudella. Kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla! Nam.

X-mas dinner

Hahaa! Jos olet köyhä opiskelija, järjestä jouluillallinen kansainvälisessä seurassa! Meillä oli eilen joulupicnic ja 16 tyyppiä toi perinteisiä jouluruokia omasta maastaan ja nyt mun jääkaappi on ihan täynnä upeita herkkuja ja juustoja. Parasta oli Karinin perunasalaatti ja mun riisipuuro, eksoottisinta oli Japanilaisten okukokami (?) ja suurin yllättäjä oli egyptiläinen papupata, puhumattakaan hollantilaisesta juustosta. Mä näen siitä varmaan unta seuraavat kymmenen vuotta. Kyllä ruoka tekee onnelliseksi. Tuosta kuvasta puuttuu melki puolet porukasta, mutta siitä saa käsityksen, että jos meidän keittiössä haluaa järjestää bileet niin kyllä se onnistuu. Aiemmin päivällä käytiin Karinin kanssa elämämme halvimmalla Tesco-ostosreissulla, kolme pähkinää 4 penceä. Pitäähän riisipuurossa manteli olla. Huomatkaa myös "joulupuu" ja joulukoristeet. Naurettiin Karinin kanssa sitä, kuinka pienellä vaivalla meidän keittiöstä saa kodikkaan näkösen.

Me syötiin, kuunneltiin suomalaisia joululauluja (hahaa, kuka oli illan DJ) ja katottiin Aardman studion Creature Comfortsin jouluspesiaalia, myös joulupukki kävi kylässä. Loistava jäähyväisillallinen Karinille ja Iwonalle, jotka tänään lähti kotiin. Nyt kämppä tuntuu vaan hirveän tyhjältä. Onneksi tytöt sentään tulee takasi joulun jälkeen, ettei vielä tarvinnu sanoa hyvästejä.

Eddie Colmanin putket teki tempun ja meidän pytty lakkas toimimasta. Meidän varavaihtoehto eli suihku ei myöskään vedä. Jes. Nyt odotellaan maanantaita tai ihmettä, koska vartijoita ei sunnuntaina liikuta toisten ihmisten vessat. Siihen asti pitää käyttää kavereitten vessaa.

Liverpool

Mansessa on satanu ku saavista jo useamman päivän. Pihalla kastuu joka kerta, paitsi niinä päivinä, kun oikeasti muistat ottaa sateenvarjon mukaan. Eli tänään Liverpoolissa siis paisto aurinko ja oli kertakaikkisen upea sää. Meillä oli upea päivä Johnin, Paulin, Ringon ja Georgen kotikaupungissa kiertäen museoita, gallerioita ja viettäen hyvän aikaa tuijottaen MERELLE! Kyllä, näin monta kuukautta Briteissä ja nyt vasta pääsin rannikolle asti. Tottakai käytiin Liverpoolissa myös kuuluisaakin kuuluisammassa Cavern klubissa, jossa iskän muinoin kuuntelema esihistoriallinen bändi heitti yhteensä parisensataa keikkaa.

Tate-galleryssä oli Turner-prize näyttely, jonka voittaja oli todella taitava kirjottamaan ympäripyöreetä potaskaa ja jolla oli tarpeeksi pokkaa ja huumorintajua kuvata itteensä karhupuvussa Berliinin keskustassa sijaitsevan hotellin aulassa konttaamassa edestakasin 10 päivän ajan. Me jouduttiin lähteen videohuoneesta pois, koska meitä nauratti niin paljo se video ja kaikki muut oli niin tosissaan tästä "taiteellisesta" kokemuksesta. Yhteen taideteokseen me eksyttiin. Mä en oo varmaan koskaan nauranu niin paljo taidemuseossa!

Liverpool on kaikin puolin kauniimpi ku Manchester, mutta onneks bussit on aika halpoja, että sinne pääsee takasi, jos tulee ikävä. Illalla ku tultiin takasi, niin käytiin vihdoin hakemassa Chippysiltä Brittien perinteinen maailman rasvasin Fish&Chips annos. Chippys on auki ihan satunnaisiin aikoihin, mutta tänään se kuiteski jostain syystä oli auki. Yes.

Pitää vielä The Beatleseistä sanoa, että tuntuu aika hassulta, että kuuluisimmat muistomerkit ei oo enää museoita ja gallerioita vaan kymmeniä vuosia vanhan bändin merkkipaalut Liverpoolin elämässä. Ajat muuttuu, elämä muuttuu ja ehkä joskus on hyvä, että käy niin. Tosin ehkä seuraavalle sukupolvelle on vaikea perustella, miks The Beatles oli vaan niin hyvä. Piti heti ladata muutama biisi ja kattoa Yellow Submarine. Äiti ja isä olis pitäny viedä Liverpooliin! :)

Itsenäisyyspäivä

Eilen suomi täytti 90-vuotta. Ensimmäistä kertaa en nähny linnanjuhlia ja ensimmäistä kertaa en juonu glögiä ja syöny pipareita, mutta nautittiin juhlasta kuiteski suomalaisin voimin. Olin varannu pöydän kiinalaisesta syö-niin-paljon-kun-ehdit-90-minuutissa - buffetista 20 hengelle, mutta loppujen lopuksi meitä oli vain 12 paikalla. Oli meillä silti hauskaa. Suomalaisia oli 4, ruotsalaisia 2 ja loput oli sieltä sun täältä maailmasta. Täytyy sanoa, että ainaki oli itsenäisyyspäivä jota en unohda. Illalla kuunneltiin perinteiset Maamme laulu ja Finlandia hymni ja itkeä pirautettiin sen kunniaksi, että Suomi on vaan hyvä paikka elää.

Eli terveisiä kaikille kotiin. Kyllä teitä kaikkia on ikävä.

Sarjassamme taas näitä päiviä...

On yö, on pimeä, ikkuna on auki, koska laitoin patterin niin lujalle, että huone on ku sauna. Pikkulinnut laulaa nätisti, brittitytöt vähemmän nätisti, mutta loppujen lopuksi saan unen päästä kiinni. Kunnes puol neljä yöllä herään, painan kännykän torkkua ja luulen, että se on sillä ohitte, mutta ehei, ei, ei. Se onki taas ihana palovaroitin. Silmät ristissä me raahaudutaan käytävään ja kattellaan, joskos sitä lieskat jostain löis, että pitääkö tässä oikeesti lähteä ulos. Vietetään hauska juttutuokio umpiunessa naapureiden kanssa ja mennään takasi pehkuihin. Kunnes palovaroitin alkaa huutaan taas. Steve (luokkakaveri) tulee yläkerrasta ja kertoo, että tällä kertaa on ihan oikeesti savua käytävässä. Mä käyn herättääs tytöt ja me ettitään sekunnin paniikissa passi, kännykkä ja lompakko ja lähetään pihalle... kunnes vartija tulee sanoon, että kyseessä on taas väärä hälytys. Joku oli laukassu vaahtosammuttimen ja sitä jauhetta oli käytävä täynnä. Just joo.

Sovittiin Karinin kanssa, että ku palataan kotiin, niin me ohjelmoidaan kännykkä herättään meidät kerran kuukaudessa keskellä yötä 15 minuutin käsittämättömään ujellukseen. Koska Eddie Colemanin toistuvia palovarotuksia tulee varmaanki ikävä. Se on kuiteski ainut hetki ku tulee juteltua naapureiden kanssa.

Mikontalo plays tetris

http://www.mikontalolights.fi/

Uskomatonta. Mä oon varmasti nähny tästä joskus unta. Kaikki kunnia teekkareille tetriksen pelaamisesta Mikontalon ikkunoissa.

Sketchcity part 2

Eilen menin toista kertaa Sketchcityyn. Tunnelma oli jälleen mahtava, ihmiset mukavia, musiikki loistavaa ja piirrokset upeita.

Tällä kertaa ei piirrelty pöydälle vaan isolle vanerilevylle ja siitä tuli loppujen lopuksi enemmän "maalaus/piirros" kun epämäärästä tuhertelua. Noudatin taas samaa logiikkaa kun aina ennemminkin. Ei luonnoksia, ei suunnitelmia, vain tussi paperille ja antaa musiikin johdattaa eteenpäin. Mahmoud piirsi todella värikkään Beatles henkisen teoksen ja Graham väritti koko levyn täyteen pikku-ukkoja.

Tämä työ sai valtavasti huomiota ja mä pääsin mukaan Sketchcity dokumenttiin. Yks jätkä laitto mut kierteleen ympäri tapahtumapaikkaa ja esitteleen mistä töistä ja minkä takia mä tykkäsin. Tosin huomasin, että mun "luova prosessi" tapahtuu suomeksi, eli mun oli hirveen vaikea alkaa puhua englantia 3h intensiivisen piirtämisen jälkeen. Valitettavasti en saanu niin paljoa huomiota, että joku olis tullu tarjoon freelance keikkaa, mutta se johtu ehkäpä taasen siitä, että me lähdettiin aika aikasin pois sieltä. Viimeksikin AD-look-a-liket saapu vasta ysin jälkeen ku muillaki rupes oleen valmiita töitä. Tämä saattoi olla myös mun viimenen Sketchcity tapahtuma Manchesterissa.

Sähköposti on melkein tukossa kun ei koko viikonloppuna päässy tarkistaan postia. Eddie Colemanissa on jatkuvasti jotain ongelmaa internetin kanssa.

Juoksumatto

Tänään olin elämäni ensimmäistä kertaa juoksumatolla. Tuntuu uskomattoman typerältä, että ihmiset juoksee pienen kuminpalan päällä tunkkasessa huoneessa, jossa on maailman rumimmat seinät, mutta pakkohan sitä oli kokeilla.

Alku meni hyvin, astuin maton päälle ja näpyttelin epämääräisesti miljoonia nappuloita. Lopulta sain laitettua painon ja iän oikein ja matto alko liikkumaan. Tosin se liikku liian hitaasti, joten en tienny mitä tehdä seuraavaksi, kunnes löysin "SPEED" napin. Hauska nappi tuo speed. Varsin hauska. Mä olin ku jostain komediasta. Yritin säilyttää tasapainon epämääräsellä liikkuvalla alustalla, mutta lopulta löysin oikean rytmin ja nopeuden ja ajattelin, että tämä on nyt sit sitä.

Kunnes mun kengännauha aukes. Mun piti keksiä joku keino päästä pois juoksumatolta. Noh, fiksuna tyttönä päätin, että jos vaan lakkaan kävelemästä niin mä liun matolta pois, ihan niinku Ok Go! musiikkivideossa. No se liukuminen meni ensimmäisen sekunnin ajan hyvin, kunnes tajusin, että matto loppuu ja mun toinen sekunti, jolloin tajuan että mä kaadun nyt ja en voi tehdä sille asialle enää mitään. Sitte olin rähmälläni siellä juoksumaton takana. Onni onnettomuudessa mun ei käyny kuinkaan. Kuntosali oli ihan täynnä ihmisiä ja kaikki yritti niin kovasti olla nauramatta. Mä räkätin siellä lattialla ihan täysillä, sidoin kengännauhat ja nousin uudestaan juoksumatolle. Kaikki kyseli "are you allright" huolestuneille katseilla. Heh.

20minuutin päästä mä aloin väsähtää ja halusin lopetella, mutta en uskaltanu/osannu pysäyttää juoksumattoa joten juoksin vielä 10 minuuttia lisää. Tällä kertaa pääsin säädyllisesti pois matolta, mutta puolen tunnin juoksun jälkeen oli huomattavan vaikeaa kävellä tasasella pinnalla...

Nyt mietin uskallanko mennä takasi vai en. Ehkä mun pitää vaan tulla sinuiksi juoksumaton kanssa.

Kuinka kaipaankaan...

...maksalaatikkoa, itte tehtyjä lihapullia, kaupan roiskeläppä pitsoja, nakkeja, laktoositonta maitoa, valion hedelmäpommi jogurttia, vanilja-mansikka jogurttia, ruisleipää, salmiakkia, lakritsaa, Elovena kaurapuuroa, omena-kaneli pikakaurahiutaleita, mummin lasagnea ja jauhelihakastiketta, äitin lihakastiketta ja kasvisgratiinia, mun tonnikala-, lohi- tai kinkkupiirakoita, normaalia pullaa, kebakkoja, Oltermannia, valion laktoositonta vaniljajätskiä, kinuskikastiketta, pihviä, tai mitä tahansa liharuokaa joka ei oo kanaa tai jauhelihaa, mumman mokkoosia ja lettuja, Satun kokkauskokeiluita (etenki suklaakakkua), Emmin opiskelijakeittiöihmeitä, Sannan "mitä kaikkea voit tehdä makaroonilla" ruokaa, maitorahkaa, mannapuuroa, riisipuuroa, helmipuuroa, muroja, Tuomon tekemää lihamureketta....

...täältä jään kaipaamaan sitä, että Subway on 5min kävelymatkan päässä...

...ja ehkä myös Intialaisia baheja, ja mango-passion jogurttia (joka on aina loppu ku meen Tescoon).

Joulujoulu tulee jo

Tänään oli Salford Shopping Cityssä JOULUPUKKI featuring CINDERELLA suoraan Suomen LAPISTA. Lihavat tenavat jonotti kiukkusina tyhmät hatut päässä, että äiskä ja iskä sais niistä kuvan joulupukin sylissä 6 punnan hintaan. Käytiin kaverin kanssa ostaas joululahjoja. Myyjä katto vähä kummasti ku kummallaki oli syli täynnä samoja "joululahjaobjekteja". Taidettiin tyhjentää koko hylly niistä. :)

Tänään sain vihdoin hoidettua Tuomon ja mun joulu-uusivuosi varaukset kuntoon. Marin matkatoimisto on nyt sitte hetkeksi sulkeutunu. Ei jaksa enää googlettaa yhtään mitään. Mutta ihan tulevaisuuden vinkinksi www.booking.com on loistava sivusto ja Virgin junayhtiöltä saa yllättävän hyviä tarjouksia matkustamiseen. Jos kaipaatte apua Lontoon matkailuun niin mä tiedän kaiken.

Pihalla sataa horisontaalisesti, masentavaa, todella masentavaa. Huomenna on tiedossa kokkausilta. Tosin tällä kertaa me tehdään ruokaa pojille ku ne on tehny tän kämpän tytöille niin monta kertaa. Nyt mun on pakko palata 3D:n pariin ja illalla herkuttelen Lostin 3 tuotantokauden lopuilla jaksoilla...

Uutisia uutisia

Heh. Britanniaan on annettu tulvavaroitus Pohjanmerellä riehuvasta myrkystä ja me kun eilen ihmeteltiin miks täällä sataa vaakasuoraan. Käveleminenki oli vaikeaa ku tuuli meinas viedä jalat alta ja eilen oli ensimmäistä kertaa todella todella kylmä. No, onneks oon jo saanu kyydin, jos taivaalta sataa ämmiä ja äkeitä puol kahen aikaan.

Täällä oli viikonloppuna Bonfire night, mitä ikinä se sitte tarkottaakaan. Jokatapauksessa se on ollu tekosyy alueen kaikilla alle 18-vuotiaille ampua raketteja viimesen kuukauden ajan ja viime viikonloppu oli kaikista pahin. Kadulla kun kävelee, niin meno on yhtä villiä ku Suomessa uutena vuotena. Joku tenava (13v) oli keksiny listiä vanhan äijän ja polttaa sen sitte kokossa. Eipä tunnu nuorilta häiriintyneiltä miehiltä puuttuvan mielikuvitusta nykypäivänä.

Järkyttäviltä Jokelan uutisilta ei oo voinu välttyä täälläkään.

The Flags

Juuri kun Stonehengen reissusta alko toipua niin tuli jo maanantai ja me tajuttiin, että nyt on viimenen tilaisuus nähdä The Flags ennen esitysten loppumista. Niinpä reippaana tyttönä soitin taas puhelinpalveluun ja yritin varata meille lippuja. Manun Royal Exhange teatterissa on "Happy Monday" joka maanantai, eli alle 25-vuotiaat pääsee 4 punnalla kattoon päänäytöstä. Hyvä puoli on se, että liput on halvat, huono puoli on se, että yleisö on täynnä kikattavaa kakaralaumaa, jotka ei tajua pitää turpaansa tukossa silloon ku pitäis.

Jokatapauksessa eilinen ilta oli historiallinen, koska se oli Johnin 24-vuotisen elämän ensimmäinen kerta teatterissa. Niin sitä vaan joutuu kultturelleille vaikutuksille alttiiksi ku rupee hengaamaan vaihtarityttöjen kanssa.

Näytelmä oli hyvä, musta komedia Irlannin rumimman rannan kahdesta surkeimmasta hengenpelastajasta. Osa vitseistä meni ohi korvien kuulun ymmärtämisen takia, mutta suurimmaksi osaksi se oli tosi hyvä ja viihdyttävä. Tosin tää on taas tätä, Jamie ei nauranu kertaakaa ja meinas nukahtaa ja John ei meinannu pysyä tuolillaan ku sitä nauratti niin paljo. Mä ja Karin oltiin jotain siitä väliltä. Muutenki Royal Exchange teatterina oli varsin jännä ratkasu, ison hallin eteiseen oli rakennettu iso lasipallo, päänäyttämö, jossa oli penkkejä 3 kerroksessa ja teatteri"lava" siinä keskellä.

Nyt kun pääsi teatterin makuun niin tahtoo lisää.

Bath - Stonehenge

4h bussissa Bathiin. Kuulostaa lupaavalta, mutta jos oot heränny aamulla kuudelta ja oot Bathissa vasta kolmelta niin siinä vaiheessa ei enää kauheasti naurattanu. Me juututtiin liikenneruuhkaan (yes!), bussi hajos (yes!), yhtä satunnaista telaketjua yritettiin vaihtaa puoltoista tuntia (yes!) ja sitä rataa. Kun vihdoin päästiin Bathiin niin oli se sen arvosta. Kaunis ja romanttinen, historiallinen roomalainen kaupunki eteläisessä Englannissa. Mentiin ensimmäisenä kylpylämuseoon, jonka sikakalliit liput puistattaa vieläki. Kun tultiin ulos museosta niin oli pimeä, kaikki paikat oli kiinni ja bussin tuloon oli 5h joten me vaan syötiin ja juotiin kunnolla ja käveleskeltiin ympäri Bathia.

Porukka oli mahtava. Tunnelma oli samanlainen ku yläasteella ruottin reissuilla. Ei ollu väliä oliko yksin tai kaksin liikkeellä, koska kaikki oli nuoria ja samanlaisesta elämäntilanteesta niin juttua riitti. Hostelli oli ehkä kaunein koskaan ja hienolla paikalla vuoren rinteessä, vaikka makuuhuoneet oliki just tyypillisiä kesämökkitason ummehtuneita luukkuja. Löysin taas yhden suomalaisen lisää Manchesterin suomikokoelmaan: Tiina Hesan kauppakorkeesta.

Sunnuntai aamuna tehtiin visiitti Stonehengeen. Koko bussimatka oli sumuista ja sateista. Luojan kiitos Stonehengessä pilvet siirty syrjään ja aurinko paisto jäiselle nurmikolle. Mulla on ihan älyttömästi kuvia isoista kivistä. On ihan käsittämätöntä miten joku/jotkut on keksiny kasata pinon kiviä satunnaiselle paikalle keskelle ei mitään. Paikka oli kertakaikkisen mahtava. Loppupäivä vietettiin taas Bathissa. Bath on varsinainen turistikaupunki. Paljon omaperäisiä liikkeitä ja pikkuputiikkeja, esiintyviä taiteilijoita katujen varsilla, Jane Austen tyylinen ympäristö... Me osallistuttiin Bathin kävelykierrokselle. Opas oli kertakaikkisen ihastuttava vanha rouva ja me saatiin tosi paljo irti parin tunnin aikana, jonka kävely kesti.

Paluumatka Salfordiin oliki sitte taas yhtä tuskanen. Ryan kuorsas mun vieressä, mutta en hennonnu herättää sitä. Parin tunnin jälkeen mua ei enää nukuttanu yhtään, mutta kappas kummaa, juututtiin taas liikenneruuhkaan. Tapettiin aikaa pelaamalla korttia ja juttelemalla kaiken maailman turhuuksia. Me yritettiin Tiinan kans opettaa Ryanille suomea, mutta jos on syntyny jenkkeihin ja omaa jenkkiaksentin, niin siitä ei noin vaan pääsekkää eroon. 6,5h päästä olin vihdoin kotona ja Bathin reissu oli ohitte.