Tosa

Tämän viikon ajan meillä on hoidossa ruskeasilmäinen iso kiltti jättiläinen nimeltä Tosa. Kooltaan ja ulkonäöltään Shetlannin ponia muistuttava koira on pitänyt meidät kiireisenä. Kuolaa ja karvaa on joka paikassa ja kakkaa tulee kuin tehtaasta. Olen myös sitä mieltä, ettei Tosan identiteetti ole ihan kohdillaan. Tuntuu siltä kuin se kuvittelisi olevansa noin 45kg pienempi eläinkappale, niin somasti se aina rojahtaa sohvalle/ sängylle/ vessan oven eteen odottamaan, että tulet vessasta...

Jos koiran omistaminen on joskus edes käynyt ajatuksissa puolen minuutin ajan niin Tosa on saanut ne toiveet hiipumaan jo ensimmäisen kakkalenkin aikana. Ei ole minusta pitämään huolta koirasta 24h vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Koira vaatii liikaa ja minä olen ehdottomasti liian laiska, mutta on Tosan kanssa paljon hyviäkin hetkiä. Ovela pikkukettu kuvittelee, että kukaan ei huomaa jos "vähän tässä kiipeän sänkyyn nukkumaan" kun toinen on nukahtanut. Valitettavasti 50kg kuorsaavaa ja kuolaavaa koiraa on hyvin vaikea olla huomaamatta.

Jos joskus huomaan olevani vanha ja naimaton, niin sitten voin hankkia koiran. Aviomiehessä ja koirassa on paljon samanlaisia piirteitä. Molemmat vievät paljon tilaa sängyssä, kuorsaavat, valloittavat sohvan ja tuijottavat isoilla silmillä, jos lautasella näkyy olevan kasviksia.

Synttärit ja 24h party people

Parisen viikkoa takaperin Suomalais-Ukrainalainen kaksikko vietti synttäreitään Salfordin ihanimmassa pikku pubissa The Crescentissä, josta isoimmat juhlaeläimet jatkoivat matkaa LintuHäkkiin tanssimaan loppuillaksi. Synttärit olivat menestys sekä itseni, että Boriksen puolesta ja väkeä oli paikalla kuin pipoa. Tuntui aika hassulta huomata kuinka paljon sitä onkaan oppinut tuntemaan ihmisiä niinkin lyhkäisessä ajassa täällä Manchesterissa.

Lahjaksi sain suklaata: suklaata kindermunina, suklaata konvehteina, suklaata kakussa, suklaata drinkissä ja suklaata naamassa. Söin kiintiöni täyteen muutamaksi kuukaudeksi.

Juhlaväki koostu vanhoista luokkakavereista, vanhoista Erasmus kavereista, työkavereista ja kavereiden kavereista. Parin viikon päästä Manchesteriin saapuvat uudet Erasmus vaihtarit, joten odotettavissa on paljon uusia tuttavuuksia ja paljon hikeä tanssilattialla.

Monty Python and the Holy Grail

Aah, Spinningfields osoitti taas parhauttaan. Englantilaista huumorintajua ei voita kyllä mikään. Lempeä ja lämmin torstai-ilta, sipsiä ja poppareita eväänä ja hyvä leffa hyvässä seurassa ulkoilma "teatterissa". Parhautta:

"Listen, strange women lyin' in ponds distributin' swords is no basis for a system of government. Supreme executive power derives from a mandate from the masses, not from some farcical aquatic ceremony. You can't expect to wield supreme... executive power just because some watery tart threw a sword at you.

If I went around saying I was an emperor just because some moistened bint lobbed a scimitar at me, they'd put me away!"

"You don't frighten us, English pig-dogs! Go and boil your bottoms, sons of a silly person. I blow my nose at you, so-called Arthur-king, you and all your silly English kaniggets. Thppppt!

I don't want to talk to you no more, you empty headed animal food trough whopper! I fart in your general direction! You mother was a hamster and your father smelt of eldeberries."

Aah, Monty Python ja Pyhä Pytty...

Väliaikareportti

49 työhakemuksen, 3 haastattelun ja 1 työkokeilun jälkeen sain kuin sainkin työpaikan. Huomenna aloitan EAT nimisessä kahvila/lounas paikassa. Lomailu on ihan kivaa, sen kuukauden, mutta sen jälkeen on pakko päästä takaisin töihin. Graafisen paikan metsästys jatkuu edelleen, mutta on mukavaa, että on jotain mielekästä tekemistä sillä välin. Erityisesti kun tulevat työkaverit, työpaikka ja työympäristö vaikuttavat kivoilta. Extraa on tietysti EAT:n tuotetarjonta, josta löytyy sushia, keittoa, sämpylää ja salaattia. Toivottavasti työntekijät saavat ottaa osansa ennenkö ylijäämä päätyy roskakoreihin. Sillä olis mun ja Jennin ruokaongelmat ratkastu siihen asti et rupee kyllästyttään.

Nyt kun viimesetkin käytännön ongelmat on ratkastu niin voi vihdoin ruveta keskittymään Manchesterissa elämiseen. Lokakuun keikkatarjonnassa oli luvassa Bat For Lashes, Calvin Harris ja Saint Etienne. Purrrfffeeccttoo!

Grease

Joskus on vain kertakaikkisen hyviä päiviä, kuten tänään. Koko päivään ei ole satanut (mikä jo yksistään olisi ilon aihe), sain työhaastattelun ja illalla Spinningfieldsin ulkoilmateatterissa oli tarjolla Grease. Kun tulin bussilla keskustaan näytti siltä, kuin koko Manchester olisi sulamassa auringon alle. Auringonlasku oli raskas ja hidas, ilma oli lämmin ja kuiva. Satoja ihmisiä oli kokoontunut nurmikolle tytöt "Pink Ladies" takeissa ja pojat mustissa rotseissa. Suurin osa yleisöstä osasi laulut ja tanssit ulkoa. Tunnelma oli kertakaikkisen mahtava. Viimeisen kohtauksen aikana yleisö räjähti käsiin ja nousi seisomaan ja tanssimaan ja laulamaan. Saapas nähdä mitä Rocky Horror Picture Show saa aikaan elokuun lopussa...

Perusbrittinä olen itsekin sijoittanu pennosia mustaan nahkatakkiin. Erittäin kätevä sateelle. Kotimatkalla tulikin pari kommenttia "you've been watching Grease right... I see you have."

Grease on ehdottomasti mun top vitosessa tästä lähtien.

Salmiakkijäätelöä!

Turkinpippuria murskattuna + vaniljajäätelöä = mun kesä on pelastettu! Nyt etanattomalle partsille nauttiin auringosta ja jätskistä!

Eta- shurum -na

Mitä tapahtuu, jos ajaa ruohonleikkurilla kymmensenttisten mustalta makkaralta näyttävien jättiläisetanoiden päältä? Shurum ja etanoita ei koskaan ollutkaan. Muistoksi jäi kalvava tuoksu ja huono omatunto. Heinäkuu oli niin sateinen, että kuukauteen ei tullut nurmikkoa ajettua ja Delamere Roadin takapihan viidakosta on täysin mahdotonta noukkia pikku penteleitä pois. Sori.

Jostain syystä etanat lähtevät liikkeelle samaan aikaan kun itse tulen kotiin baarista. Parisataa metriä Delamerea sateisessa kelissä pimeällä ja saat kunniamerkin, jos onnistut olemaan astumatta yhdenkään limalöllön päälle. Extremeä kerrakseen.

Yhden sadepäivän jälkeen rakkaat etanat oli linnottautunu parvekkeen lasioveen. Siihen silmien tasolle möllöttään. Aamutee oli vähällä tulla sieraimista kun huomasin asian.

Äsken nurmikon laitoja siistiessä tuli lähikontaktia pariin kotiloon. En tykännyt. En yhtään. En vaikka ne pitää meidän kompostin kunnossa.

Itsestäänselvyyksiä

Rutiinit, tavanomaisuudet ja itsestäänselvyydet suojaavat pienen ihmisen päätä isossa ja ihmeellisessä maailmassa, mutta valitettavasti suomalainen logiikka ei päde Britanniassa. Tässäpä muutamia esimerkkejä.

Kunnallistekniikka: Maa jossa sataa vettä 360 päivänä vuodesta, mutta ei lunta, ei tarvitse tasaisia sileitä asfaltteja tai ojia, koska aurauskalusto ei työskele täällä. Näin ollen täällä ei myöskään näe rullalautailijoita, rullaluistelijoita tai muuta urbaanin kulttuurin rullailuelämää, koska se on tehty mahdottomaksi. Polkupyörää kukaan ei vaivaudu edes omistamaan, koska omistussuhde jää yleensä hyvin lyhytikäiseksi. Jos et itse kuole liikenteen seassa GTA bussien ja taksien alle, niin joku ilomieli pöllii kyllä pyöräsi. Jalkakäytäville ei ole tilaa oikeastaan missää, koska tiet on suunniteltu hevoskärryille. Hevosistahan johtuu myös vääränpuolimmainen liikenne.

Virastot: Suomessa riittää, kun hoitaa asiat hyvin yhden viraston kanssa ja posti ja maistraatti hoitavat muuttuneet osoitetietosi eri paikkoihin. Britanniassa muuttuneen osoitetiedon hoitaa 10 vuotta postia jakanut partaheppu, joka pystyy muistamaan, että tämä henkilö ei asu enää tässä osoitteessa vaan tuossa viereisessä. Briteissä mikään virasto ei vaihda tietoa keskenään, koska ihmiset pelkäävät hysteerisesti identiteettivarkauksia ja muita tietosuojarikoksia. Tämän takia kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen, aina. Tänään sain City Council of Manchester ilahdutti minua somalinkielisillä ohjeilla, joissa neuvotaa tekemään...öm...jotain?

Kesä: Sitä ei ole. Jos Suomessa onkin laimeammat vuodenajat, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, niin vuodenaikoja silti on. Manchesterissa on ihana lokakuu, kertaa kaksitoista.

Ihmiset: Suomessa ei ole vaikeaa viettää päivää puhumatta. Täällä se on mahdotonta. Kaupassa, ravintolassa, virastossa, posti- tai maitomiehen kanssa ja kadulla törmää tilanteisiin, jossa väistämättä ajautuu hyväntuulisiin ei-niin-mitenkään-tärkeisiin keskusteluihin hauskojen ihmisten kanssa. On vaikea olla huonolla tuulella, jos tärkeässä viranomaishaastattelussa ko viranomainen alkaa piirtämään kanssasi pilakuvia kollegoista ja soittaa seuraavana päivänä perään ja kertoo työnhakuvinkkejä. Brittejä on pakko rakastaa.

Jäätelö: Sitä ei ole. Tai onhan täällä jäätelöautot, jotka ovat varsin sympaattisia, mutta ei salmiakkijäätelöä! Tahtoo! Ei voi elää ilman! Ben&Jerry'siä saa kyllä jokaisesta kaupasta, mutta ei sitä mitä eniten kaipaa.

Tuholaiset: Jos talo on rakennettu sata vuotta sitten, on hyvin todennäköistä, että alkuperäisiin suunnitelmiin on jäänyt Henri Hiiren kokoisia aukkoja, sinne sun tänne, ympäri taloa. Mä en tykkää Henristä ja Henri ei tykkää musta. Oon yrittänyt houkutella kissaa keittiöön yöksi, jotta Henrin olemassaolo olis olematonta, mutta kissat täällä on vieläki ittepäisempiä ku Suomessa. En tunnu löytävän yhteistä kieltä kun "ksssss, kssss" ei toimi.

Lista saa jatkua myöhemmin.

Lomakkeita, lomakkeita, lomakkeita

Britanniassa, jos missä, voi tuntea olonsa kuin "Haluatko Miljonääriksi" -ohjelmassa. Tuhansia kysymyksiä ja tuhansia monivalinta lomakkeita täytettäväksi: "Oletko valkoihoinen?", "Onko sinulla kuntosalin jäsenyys edelliseltä visiitiltäsi Britanniassa?", "Olitko osallisena Montserratin tulivuorenpurkauksessa?" jne. Yksikään valtion elin ei vaihda tietoja keskenään, mutta silti kaikki tarvitsevat vastaukset samoihin kysymyksiin, joten olen henkilökohtaisesti tuhonnut puoli sademetsää siihen paperipinkkaan, jota on tullut erinäisissä virastoissa täytettyä. Palvelu on kuitenkin aina poikkeuksetta ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityiset kiitokset täytyy antaa Loyds TSB pankille, joka avasi pankkitilin ilman kaasulaskun väärentämistä...

Hetki sitten kävin kunnallisviranomaisen kotikäynnillä keskustelun siitä, kuinka uskomatonta on, että pohjois-Euroopassa ihmiset osaavat niin monia kieliä. Samalla puhuttiin Montserratin tulivuorista ja vastaavista maahanmuutolle hyvin olennaisista pikkuseikoista. Mielestäni tällaiset keskustelut pitäisi ehdottamasti nauhoittaa ja laittaa ylioppilaiden kuullunymmärtämiseen käytännönläheisinä ja varoittavina esimerkkeinä kuinka paljon kärsivällisyyttä käytännön kielitaito vaatii.

Kaikista lomakkeista huolimatta en silti saa National Insurance numeroa tai mitään muutakaan olennaista ja tärkeää, koska luonnollisesti kaiken tämän tiedon läpikäyminen tulee viemään aikansa.

Tampere-Tukholma-Manchester-Levenshulme > 14h ja vahvemmat reisilihakset

Perillä ollaan. Tuntuu hassulta kritisoida 7h junamatkaa Rovaniemellä, jos 14h matkustaminen ympäriinsä tuntuu ihan ok:lta. Helikopterin ja pienoislentokoneen 30 paikkainen lentoihmehirviö kiidätti minut ja onnekkaat 10 matkustajaa Tampereelta Tukholmaan kauniissa kesäsäässä. Ulkona -40C ja aurinko paistoi. Arlandalla vietetyt 5h kuluivat nopeasti serkkuni kanssa ja sitten minä 55kg, rinkka 18kg, vetolaukku 12kg ja käsimatkatavarat 8kg lähdimme kohti Manccia ja Levenshulmea.

Jennin asunto on ihana tyypillinen englantilaistalo. Yli satavuotias vanhus, jonka jokainen seinä on vähän vinossa ja jokainen pistorasia ja valokatkaisin mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Tällä talolla on luonnetta, puutarha ja lemmikkejä (etanoista ja koiperhosista juttua myöhemmin). Levenshulme vaikuttaa oikein leppoisalta ympäristöltä, mutta tutkimusmatka on vielä kesken.

Säätilasta loppuun vielä sen verran, että tällä hetkellä Manchester on pätsi. Mä hikoilen istueltanikin. Sateen jälkeen ei tuu raikasta fiilistä niinku Suomessa vaan entistä ahdistavampi kuumuus ja tunkkasuus. Mut kesä on vaan kerran eikä mulla oo saunaa, joten kaippa se nyt tästä.

Tuhat ja yksi muuttolaatikkoa

Neljän päivän päästä on edessä Manchester osa 2. Palaan kahden vuoden takaisiin maisemiin taistelemaan byrokratian ja viranomaisten kanssa siitä kumpi on parempi tapa todistaa henkilöllisyytensä: kaasulasku vai sirullinen passi. Työvoimaviranomaisten, pankkihenkilöstön ja kirjastovirkailijoiden kanssa kun ei voi asioida ilman voimassa olevaa kaasulaskua. Tarkoituksenani on löytää graafisen alan töitä Brittiläisen median toisesta pääkaupungista, mutta katsotaan kumpi tarvitsee enemmän Illustratorin käyttötaitoani: Orchard agency vai Levenshulmen Burger King.

Tällä hetkellä taistelen 40m2 kämpässäni lattiatilasta tuhansien pahvilaatikoiden kanssa. Muuttaminen ja pakkaaminen on ehdottomasti inhokkilistani kärkipäässä heti järvikalojen jälkeen. Varsinkin, jos pakkaaminen edistyy hitaasti, koska jatkuvasti keksii kaikkia uusia tapoja kuluttaa aikaa kaikkeen muuhun kuin pakkaamiseen...

Goodbyes

Viimenen ilta Salfordissa. Sitte mun vaihto on ohitte ja pitää totutella taas kuulemaan suomea joka puolelta. On ihan epärealistinen olo. Oon pakannu koko päivän, mutta sitte puran laukun ja alotan uudestaan. Nyt oon siinä vaiheessa, että pitäis imuroida lattia kaikesta roskasta ja siivota keittiö. Uskomattoman paljon tavaraa sitä on saanu mahdutettua näin pieneen kämppään parin kuukauden aikana.

Tänään on tullu myös jätettyä paljo hyvästejä. Toivottavasti ne ei oo hyvästejä vaan mahdollisimman moni tulee käymään Suomessa tai vastaavasti mä pääsen käymään Amsterdamissa, Saksassa, Espoossa ;), Tsekeissä, Puolassa...

Happy merry christmas

Hyvää joulua kaikille ihanille ihmisille Suomen kamaralla. Kuukauden päästä näen teitä taas. Salfordissa on kaunis brittiläinen rankkasadekeli. Onneks on ihana lämmin Eddie Colmanin 3/2/A kämppä, jossa patteri posottaa täysillä lämpöä ja yrittää voittaa ikkunasta vetävän kylmyyden.

Maha on täynnä suomalais/brittiläistä jouluruokaa made by Tesco, Iceland, Tuomo ja minä. Onneks huomennaki saa taas syödä niin, pysyy joulun perustarkotus kunnossa. Joulusaunaan ei päässy, mutta pitää keksiä jotain korvaavaa aktiviteettia sen tilalle. Joulukuusenki virkaa toimittaa kaverilta lainassa oleva palmunverso.

Eli vielä kerran, hyvää joulua!

Manchester - Salford

Kulttuuria, elokuvia ja musiikkia jotka olennaisesti liittyy tähän paikkaan:

24h party people: uskomaton elokuva Tony Wilsonista ja Manchesterin musaskenestä 70-luvulta 90-luvulle asti, yks maailmankaikkeuden parhaimmista soundtrackeista

Control: koskettava elokuva Ian Curtisista, Joy Divisionista, Manchesterin musaskenestä, loistava, myös yksi parhaista soundtrackeista

Trainspotting: 90-luvun legendaarisimpia elokuvia Edinburghilaisten nuorukaisten ajatumisesta vaikeuksiin. Yks suosikkileffoista ja edelleen sarjassamme parhaat soundtrackit koskaan.

Taste like honey: kuvaus Salfordin ankeudesta, en oo vielä nähny, mutta Karin suositteli

Hacienda: 80-ja 90-luvun legendaarisin persnettoa tuottanu klubi, joka oli New Orderin ja Tony Wilsonin hengentuotos. Samaan kastiin liittyy myös hakusanat Factory ja pian avattava Paradise factory.

The Smiths (Salfordista), Joy Division (kitaristi Salfordista), New Order, Happy Mondays, Ian Brown, Buzzcocks, The Chemical Brothers, Morrissey, The Stone Roses, The Verve...

Mä oon viettäny Wikipediassa tunteja näillä hakusanoilla. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi New Order hajosi vasta keväällä ja Wilson kuoli elokuussa ja mä kuulin kummastaki ensimmäisen kerran vasta syyskuussa. Jos suomessaki olis oma Tony Wilson niin Yleisradio ei tekis niin suunnatonta alamäkeä nuorisokulttuurin puolella, kaikki sympatia Empulle ja Suomineidoille.

Sketchcity part 3

En tiedä oliko tämä sitte mun viimenen Sketchcity vai vieläkö ehdin yhteen, mutta hauskaa mulla oli silti, taas. Sunnuntaina oli jouluspesiaali ja liput makso punnan vähemmän ja kaikki sai karkkia. Tosin suurin osa taideopiskelijoista oli jo lähteny joululomalle, joten siellä ei ollu niin paljoa ihmisiä.

Sketchcity on siitä hauska tapahtuma, etta siellä on paljo lapsia. Ne on ihan innoissaan ku ne saa piirtää pöydille. Porukka on jaettavissa kolmeen osaan: tosissaan olevat taidekouluopiskelijat, puolivakavissaan olevat sunnuntaitaitelijat (minä ja Mahmoud) ja sunnuntaitöhertelijät. Mahmoudin kanssa puhuttiin siitä, etta Sketchcityyn haluaa tulla uudestaan ja uudestaan koska tunnelma siella on niin vapautunu. Siellä ei tartte suorittaa tai tehda suuria taideteoksia, mutta jos onnistut tekeen jotain hienoa niin saat siitä palautetta heti samantien. Ihmiset juttelee aika avoimesti toisilleen ja viime kerralla pääsin tosiaan mukaan Sketchcity dokumenttiin. Tällä kertaa en jaksanu olla liian taiteellinen, joten jätin mun taidetöherrykset paikan päälle sähkopostiosotteella varustettuna. Porukanki alkaa jo tuntemaan ku samat kaiffarit on siellä joka kerta tehden saman tyylisiä juttuja.

Sunnuntaina palkitsin itseni myos Brittiläisella erikoisuudella. Kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla! Nam.

X-mas dinner

Hahaa! Jos olet köyhä opiskelija, järjestä jouluillallinen kansainvälisessä seurassa! Meillä oli eilen joulupicnic ja 16 tyyppiä toi perinteisiä jouluruokia omasta maastaan ja nyt mun jääkaappi on ihan täynnä upeita herkkuja ja juustoja. Parasta oli Karinin perunasalaatti ja mun riisipuuro, eksoottisinta oli Japanilaisten okukokami (?) ja suurin yllättäjä oli egyptiläinen papupata, puhumattakaan hollantilaisesta juustosta. Mä näen siitä varmaan unta seuraavat kymmenen vuotta. Kyllä ruoka tekee onnelliseksi. Tuosta kuvasta puuttuu melki puolet porukasta, mutta siitä saa käsityksen, että jos meidän keittiössä haluaa järjestää bileet niin kyllä se onnistuu. Aiemmin päivällä käytiin Karinin kanssa elämämme halvimmalla Tesco-ostosreissulla, kolme pähkinää 4 penceä. Pitäähän riisipuurossa manteli olla. Huomatkaa myös "joulupuu" ja joulukoristeet. Naurettiin Karinin kanssa sitä, kuinka pienellä vaivalla meidän keittiöstä saa kodikkaan näkösen.

Me syötiin, kuunneltiin suomalaisia joululauluja (hahaa, kuka oli illan DJ) ja katottiin Aardman studion Creature Comfortsin jouluspesiaalia, myös joulupukki kävi kylässä. Loistava jäähyväisillallinen Karinille ja Iwonalle, jotka tänään lähti kotiin. Nyt kämppä tuntuu vaan hirveän tyhjältä. Onneksi tytöt sentään tulee takasi joulun jälkeen, ettei vielä tarvinnu sanoa hyvästejä.

Eddie Colmanin putket teki tempun ja meidän pytty lakkas toimimasta. Meidän varavaihtoehto eli suihku ei myöskään vedä. Jes. Nyt odotellaan maanantaita tai ihmettä, koska vartijoita ei sunnuntaina liikuta toisten ihmisten vessat. Siihen asti pitää käyttää kavereitten vessaa.

Liverpool

Mansessa on satanu ku saavista jo useamman päivän. Pihalla kastuu joka kerta, paitsi niinä päivinä, kun oikeasti muistat ottaa sateenvarjon mukaan. Eli tänään Liverpoolissa siis paisto aurinko ja oli kertakaikkisen upea sää. Meillä oli upea päivä Johnin, Paulin, Ringon ja Georgen kotikaupungissa kiertäen museoita, gallerioita ja viettäen hyvän aikaa tuijottaen MERELLE! Kyllä, näin monta kuukautta Briteissä ja nyt vasta pääsin rannikolle asti. Tottakai käytiin Liverpoolissa myös kuuluisaakin kuuluisammassa Cavern klubissa, jossa iskän muinoin kuuntelema esihistoriallinen bändi heitti yhteensä parisensataa keikkaa.

Tate-galleryssä oli Turner-prize näyttely, jonka voittaja oli todella taitava kirjottamaan ympäripyöreetä potaskaa ja jolla oli tarpeeksi pokkaa ja huumorintajua kuvata itteensä karhupuvussa Berliinin keskustassa sijaitsevan hotellin aulassa konttaamassa edestakasin 10 päivän ajan. Me jouduttiin lähteen videohuoneesta pois, koska meitä nauratti niin paljo se video ja kaikki muut oli niin tosissaan tästä "taiteellisesta" kokemuksesta. Yhteen taideteokseen me eksyttiin. Mä en oo varmaan koskaan nauranu niin paljo taidemuseossa!

Liverpool on kaikin puolin kauniimpi ku Manchester, mutta onneks bussit on aika halpoja, että sinne pääsee takasi, jos tulee ikävä. Illalla ku tultiin takasi, niin käytiin vihdoin hakemassa Chippysiltä Brittien perinteinen maailman rasvasin Fish&Chips annos. Chippys on auki ihan satunnaisiin aikoihin, mutta tänään se kuiteski jostain syystä oli auki. Yes.

Pitää vielä The Beatleseistä sanoa, että tuntuu aika hassulta, että kuuluisimmat muistomerkit ei oo enää museoita ja gallerioita vaan kymmeniä vuosia vanhan bändin merkkipaalut Liverpoolin elämässä. Ajat muuttuu, elämä muuttuu ja ehkä joskus on hyvä, että käy niin. Tosin ehkä seuraavalle sukupolvelle on vaikea perustella, miks The Beatles oli vaan niin hyvä. Piti heti ladata muutama biisi ja kattoa Yellow Submarine. Äiti ja isä olis pitäny viedä Liverpooliin! :)

Itsenäisyyspäivä

Eilen suomi täytti 90-vuotta. Ensimmäistä kertaa en nähny linnanjuhlia ja ensimmäistä kertaa en juonu glögiä ja syöny pipareita, mutta nautittiin juhlasta kuiteski suomalaisin voimin. Olin varannu pöydän kiinalaisesta syö-niin-paljon-kun-ehdit-90-minuutissa - buffetista 20 hengelle, mutta loppujen lopuksi meitä oli vain 12 paikalla. Oli meillä silti hauskaa. Suomalaisia oli 4, ruotsalaisia 2 ja loput oli sieltä sun täältä maailmasta. Täytyy sanoa, että ainaki oli itsenäisyyspäivä jota en unohda. Illalla kuunneltiin perinteiset Maamme laulu ja Finlandia hymni ja itkeä pirautettiin sen kunniaksi, että Suomi on vaan hyvä paikka elää.

Eli terveisiä kaikille kotiin. Kyllä teitä kaikkia on ikävä.

Sarjassamme taas näitä päiviä...

On yö, on pimeä, ikkuna on auki, koska laitoin patterin niin lujalle, että huone on ku sauna. Pikkulinnut laulaa nätisti, brittitytöt vähemmän nätisti, mutta loppujen lopuksi saan unen päästä kiinni. Kunnes puol neljä yöllä herään, painan kännykän torkkua ja luulen, että se on sillä ohitte, mutta ehei, ei, ei. Se onki taas ihana palovaroitin. Silmät ristissä me raahaudutaan käytävään ja kattellaan, joskos sitä lieskat jostain löis, että pitääkö tässä oikeesti lähteä ulos. Vietetään hauska juttutuokio umpiunessa naapureiden kanssa ja mennään takasi pehkuihin. Kunnes palovaroitin alkaa huutaan taas. Steve (luokkakaveri) tulee yläkerrasta ja kertoo, että tällä kertaa on ihan oikeesti savua käytävässä. Mä käyn herättääs tytöt ja me ettitään sekunnin paniikissa passi, kännykkä ja lompakko ja lähetään pihalle... kunnes vartija tulee sanoon, että kyseessä on taas väärä hälytys. Joku oli laukassu vaahtosammuttimen ja sitä jauhetta oli käytävä täynnä. Just joo.

Sovittiin Karinin kanssa, että ku palataan kotiin, niin me ohjelmoidaan kännykkä herättään meidät kerran kuukaudessa keskellä yötä 15 minuutin käsittämättömään ujellukseen. Koska Eddie Colemanin toistuvia palovarotuksia tulee varmaanki ikävä. Se on kuiteski ainut hetki ku tulee juteltua naapureiden kanssa.

Mikontalo plays tetris

http://www.mikontalolights.fi/

Uskomatonta. Mä oon varmasti nähny tästä joskus unta. Kaikki kunnia teekkareille tetriksen pelaamisesta Mikontalon ikkunoissa.