Itsestäänselvyyksiä

Rutiinit, tavanomaisuudet ja itsestäänselvyydet suojaavat pienen ihmisen päätä isossa ja ihmeellisessä maailmassa, mutta valitettavasti suomalainen logiikka ei päde Britanniassa. Tässäpä muutamia esimerkkejä.

Kunnallistekniikka: Maa jossa sataa vettä 360 päivänä vuodesta, mutta ei lunta, ei tarvitse tasaisia sileitä asfaltteja tai ojia, koska aurauskalusto ei työskele täällä. Näin ollen täällä ei myöskään näe rullalautailijoita, rullaluistelijoita tai muuta urbaanin kulttuurin rullailuelämää, koska se on tehty mahdottomaksi. Polkupyörää kukaan ei vaivaudu edes omistamaan, koska omistussuhde jää yleensä hyvin lyhytikäiseksi. Jos et itse kuole liikenteen seassa GTA bussien ja taksien alle, niin joku ilomieli pöllii kyllä pyöräsi. Jalkakäytäville ei ole tilaa oikeastaan missää, koska tiet on suunniteltu hevoskärryille. Hevosistahan johtuu myös vääränpuolimmainen liikenne.

Virastot: Suomessa riittää, kun hoitaa asiat hyvin yhden viraston kanssa ja posti ja maistraatti hoitavat muuttuneet osoitetietosi eri paikkoihin. Britanniassa muuttuneen osoitetiedon hoitaa 10 vuotta postia jakanut partaheppu, joka pystyy muistamaan, että tämä henkilö ei asu enää tässä osoitteessa vaan tuossa viereisessä. Briteissä mikään virasto ei vaihda tietoa keskenään, koska ihmiset pelkäävät hysteerisesti identiteettivarkauksia ja muita tietosuojarikoksia. Tämän takia kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen, aina. Tänään sain City Council of Manchester ilahdutti minua somalinkielisillä ohjeilla, joissa neuvotaa tekemään...öm...jotain?

Kesä: Sitä ei ole. Jos Suomessa onkin laimeammat vuodenajat, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, niin vuodenaikoja silti on. Manchesterissa on ihana lokakuu, kertaa kaksitoista.

Ihmiset: Suomessa ei ole vaikeaa viettää päivää puhumatta. Täällä se on mahdotonta. Kaupassa, ravintolassa, virastossa, posti- tai maitomiehen kanssa ja kadulla törmää tilanteisiin, jossa väistämättä ajautuu hyväntuulisiin ei-niin-mitenkään-tärkeisiin keskusteluihin hauskojen ihmisten kanssa. On vaikea olla huonolla tuulella, jos tärkeässä viranomaishaastattelussa ko viranomainen alkaa piirtämään kanssasi pilakuvia kollegoista ja soittaa seuraavana päivänä perään ja kertoo työnhakuvinkkejä. Brittejä on pakko rakastaa.

Jäätelö: Sitä ei ole. Tai onhan täällä jäätelöautot, jotka ovat varsin sympaattisia, mutta ei salmiakkijäätelöä! Tahtoo! Ei voi elää ilman! Ben&Jerry'siä saa kyllä jokaisesta kaupasta, mutta ei sitä mitä eniten kaipaa.

Tuholaiset: Jos talo on rakennettu sata vuotta sitten, on hyvin todennäköistä, että alkuperäisiin suunnitelmiin on jäänyt Henri Hiiren kokoisia aukkoja, sinne sun tänne, ympäri taloa. Mä en tykkää Henristä ja Henri ei tykkää musta. Oon yrittänyt houkutella kissaa keittiöön yöksi, jotta Henrin olemassaolo olis olematonta, mutta kissat täällä on vieläki ittepäisempiä ku Suomessa. En tunnu löytävän yhteistä kieltä kun "ksssss, kssss" ei toimi.

Lista saa jatkua myöhemmin.

Lomakkeita, lomakkeita, lomakkeita

Britanniassa, jos missä, voi tuntea olonsa kuin "Haluatko Miljonääriksi" -ohjelmassa. Tuhansia kysymyksiä ja tuhansia monivalinta lomakkeita täytettäväksi: "Oletko valkoihoinen?", "Onko sinulla kuntosalin jäsenyys edelliseltä visiitiltäsi Britanniassa?", "Olitko osallisena Montserratin tulivuorenpurkauksessa?" jne. Yksikään valtion elin ei vaihda tietoja keskenään, mutta silti kaikki tarvitsevat vastaukset samoihin kysymyksiin, joten olen henkilökohtaisesti tuhonnut puoli sademetsää siihen paperipinkkaan, jota on tullut erinäisissä virastoissa täytettyä. Palvelu on kuitenkin aina poikkeuksetta ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityiset kiitokset täytyy antaa Loyds TSB pankille, joka avasi pankkitilin ilman kaasulaskun väärentämistä...

Hetki sitten kävin kunnallisviranomaisen kotikäynnillä keskustelun siitä, kuinka uskomatonta on, että pohjois-Euroopassa ihmiset osaavat niin monia kieliä. Samalla puhuttiin Montserratin tulivuorista ja vastaavista maahanmuutolle hyvin olennaisista pikkuseikoista. Mielestäni tällaiset keskustelut pitäisi ehdottamasti nauhoittaa ja laittaa ylioppilaiden kuullunymmärtämiseen käytännönläheisinä ja varoittavina esimerkkeinä kuinka paljon kärsivällisyyttä käytännön kielitaito vaatii.

Kaikista lomakkeista huolimatta en silti saa National Insurance numeroa tai mitään muutakaan olennaista ja tärkeää, koska luonnollisesti kaiken tämän tiedon läpikäyminen tulee viemään aikansa.

Tampere-Tukholma-Manchester-Levenshulme > 14h ja vahvemmat reisilihakset

Perillä ollaan. Tuntuu hassulta kritisoida 7h junamatkaa Rovaniemellä, jos 14h matkustaminen ympäriinsä tuntuu ihan ok:lta. Helikopterin ja pienoislentokoneen 30 paikkainen lentoihmehirviö kiidätti minut ja onnekkaat 10 matkustajaa Tampereelta Tukholmaan kauniissa kesäsäässä. Ulkona -40C ja aurinko paistoi. Arlandalla vietetyt 5h kuluivat nopeasti serkkuni kanssa ja sitten minä 55kg, rinkka 18kg, vetolaukku 12kg ja käsimatkatavarat 8kg lähdimme kohti Manccia ja Levenshulmea.

Jennin asunto on ihana tyypillinen englantilaistalo. Yli satavuotias vanhus, jonka jokainen seinä on vähän vinossa ja jokainen pistorasia ja valokatkaisin mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Tällä talolla on luonnetta, puutarha ja lemmikkejä (etanoista ja koiperhosista juttua myöhemmin). Levenshulme vaikuttaa oikein leppoisalta ympäristöltä, mutta tutkimusmatka on vielä kesken.

Säätilasta loppuun vielä sen verran, että tällä hetkellä Manchester on pätsi. Mä hikoilen istueltanikin. Sateen jälkeen ei tuu raikasta fiilistä niinku Suomessa vaan entistä ahdistavampi kuumuus ja tunkkasuus. Mut kesä on vaan kerran eikä mulla oo saunaa, joten kaippa se nyt tästä.